Annus horribilis

Kauhea vuotemme on viimein vaihtumassa uuteen, toivottavasti moninkerroin parempaan. Vaikka Nallen elämä on pysynyt suhteellisen vakaana, ei sekään ole muutoksilta välttynyt; ei enää agilityä, ei koirarantaa, ei enää lenkkejä meidän "omassa" pikkumetsässä. Onneksi pieni koira ei kuitenkaan ole osoittanut stressin merkkejä, mitä nyt vähän uppiniskaisuutta.

Tässä vaiheessa on hyvä kiittää kaikkia teitä jotka piditte meidät pinnalla ja autoitte huolehtimaan Nallesta. Kiitos äiti ja isä, Henna, Sari, Taina ja Esa sekä Kaisa.

Kiitos kaikille ystäville jotka ovat antaneet minulle tekohengitystä. Jaksattehan hiukan vielä, ehkä jo kohta pysyn pinnalla ihan itse.

Vielä hiukan joulua

Jouluaatto sujui kaikista peloista huolimatta hienosti; Pepi ja Nalle eivät kertakaan rähisseet, vaan ilta sujui rauhallisesti. Nalle tosin istui pelokkaana koko illan jonkun sylissä (lähinnä mummun tai vaarin) ja Pepi nukkui Tainan jaloissa, joten ihan "normaalisti" koirat eivät olleet. Marraskuussa tehty räminäpurkkihoito tehosi siis kerrasta. Upeaa! Kiitos vinkistä Kontaktikoirien Katille.

Nallen lahjasaalis näytti tältä:

Kuvasta puuttuu aattoiltana tuhottu kinkkupaketti ja Pepiltä saadut namit. Ostin Nallelle yksinäisiä arkipäiviä varten uuden aktivointilelun ja se onkin osoittautunut yllättävän haastavaksi kapineeksi. Parin päivän harjoittelun jälkeen pieni koira ei ole vielä ratkaissut sinisen pullon arvoitusta :-)

Joulupäivänä teimme nostalgialenkin "pieneen salaiseen metsäämme", jossa edellinen käyntimme taisi olla vuosi sitten jouluaattona. En tiedä kumpi oli iloisempi lenkistä, koira vaiko emäntä :-)

Vakooja-Nalle

Jouluaatto

Kuvia Nallen jouluaatosta:

Teimme parin tunnin metsälenkin Pepin ja Tainan kanssa.
Näin jouluista oli Porin metsässä.

Mummun ja Vaarin sylit olivat illan ajan Nallen suosiossa.

Pepi otti rennosti

Mummu antoi pojille hyvälle tuoksuvat paketit joiden sisältä paljastui kinkkua :-)

Kun omat paketit oli avattu, Nalle ojensi auttavan tassunsa Mummulle

Karhunpoika sairastaa

Kävimme tänään vahvistamassa eläinlääkärillä sen, mitä jo epäilinkin: Nallella on silmätulehdus. Pieni koira on ollut aina tosi terve, joten tällainen pikkusairauskin tuntuu minusta isolta jutulta. Yksi lääkekuuri on tätä ennen syötetty tulehtuneeseen koiran(!)puremaan, muuten Nalle on ollut terve poika. Lääkkeen truuttaminen silmäluomen alle on ihan kauheaa (ja se on vasta ehditty tehdä kerran); apukädet olisivat jälleen tarpeen. Toivottavasti onnistun kuitenkin riittävästi läkitsemään silmiä, jotta jouluaattoon mennessä olisi tartuntavaara ohi, muuten on Pepi kohta samassa jamassa.

Joulun odotus aloitettiin eilen kuusen haulla. Nalle oli ihan ihmeissään kun köröttelimme kuusikauppaan autolla ja sitten ympärillä oli yht´äkkiä puu jos toinenkin. Oma kuusi löytyi helposti; se odottaa vielä ulkona jouluaaton lähestymistä. Nyt joudun vahtiman Nallea silmä kovana, sillä en halua sisälle "merkattua" puuta :-)

Muistatko miltä lumi näyttää?

Teimme reippaan aamulenkin jälleen Porin metsän koirapolulla. Päivittäinen sade onneksi piti tauon ulkoilumme ajaksi. Näin joulukuista ja talvista täällä on (kännykällä kuvattu):

Vetistä menoa

Joulukuun jokaisena päivänä on satanut; mistä tätä vettä riittää? Nallekin on jo niin tottunut sateeseen, ettei se yhtään pistä vastaan ulosmenoa vaikka taivaalta ropisee vettä alas kaatamalla. Ikävää on pakollinen kuivaussessio kun palataan takaisin sisälle. Sateesta oli se hyöty, että saimme tänään lenkkeillä ihan rauhassa Porin metsän koirapolulla. Nalle saikin olla pitkän matkaa vapaana. Teimme myös odotus ja sivulletulo -harjoituksia. Harjoittelemme nykyään ihan liian harvoin ja siksi olikin kiva huomata että kyllä pienen koiran päässä jotain pysyykin. Odottaminen sujuu mallikkaasti, minä voin kävellä pitkälle ilman että Nalle lähtee perään ilman lupaa. Helppoahan se tietysti on kun ei ole minkäännäköisiä ärsykkeitä lähitienoillakaan.

Tällaiset onnistuneet lenkkihetket lievittävät hitusen minua alati vaivaavaa huonoa omaatuntoa; tuntuu siltä että en pysty tarjoamaan Nallelle riittävästi virikkeitä ja aktivointia. Suhtaudun ehkä turhankin vakavasti välillä koiran omistamiseen. Ajatukseni kuitenkin on, että kun on tehnyt päätöksen koiran ottamisesta, on samalla sitoutunut hoitamaan sitä koko koiran elämän ajan mahdollisimman hyvin, tuli mitä tuli. Koira ei pysty itsestään huolehtimaan. Enkä tarkoita mitään hanhenmaksapalleroiden tarjoamista vaan ihan perusasioiden kunnossa olemista. Meillä se on tarkoittanut esimerkiksi hyvin säännöllisiä rutiineja ja pentuajan tiukkaa komentoa (joka on muuttunut nyttemmin aika lällyttelyksi). Minulla on kuitenkin koko ajan sellainen olo että täytyisi olla enemmän; koulutusta, aktivointia, seuraa.

Vedestä ja koirista huolehtimisesta tuli mieleen yksi koko viikon mieltäni askarruttanut asia. Nokian vesiongelmat ovat olleet uutisissa nyt reilun viikon. Yhdessä uutispätkässä näytettiin vesipullojen jakoa, ihmiset saivat pulloja perheen väkiluvun mukaan. Minä jäin miettimään että huomioitiinko lemmikkieläimiä mitenkään. Saivatko 3 nöffin taloudet ekstravettä? Entä miten lehvät, kanat ja lampaat selvisivät? Onko Nokialla edes tuotantoeläimiä? Ja koska tässä vaiheessa kaikki lukijat pitävät minua jo ihan pehmeänä, uskallan tunnustaa senkin että kävin jopa Nokian kaupungin kotisivuilla katsomassa, onko annettu erikseen ohjeita eläinten juomisesta. Juu, pöpi mikä pöpi. Mutta onhan asia yleisesti ottaen pohtimisen arvoinen: kun ihmisellä on kriisi, jaksaako hän enää huolehtia eläimistään?

Pikkujoulukettu

Ostin tänään Nallelle joululahjaksi ketun; se tuijotti minua niin pehmeänä ja söpönä kaupan hyllyllä, etten voinut vastustaa. Kun pääsin kasseineni kotiin vastassa oli tuttuun tapaan innokas pikkurusseli. Ja ennenkuin olin saanut takin pois päältäni, riepotti Nalle jo kassista löytynyttä kettua ympäri taloa. Pikkukoira oli niin iloinen löydöstään, etten hennonut ottaa kettua siltä pois. Nalle saikin sitten pikkujoululahjan :-)

Viihdemaailman tähdet

Viikonloppuna lenkkeiltiin Tyttöystäväduon kanssa pariinkin otteeseen. Lauantai-iltana tosin tehtiin vain yhteinen lottoreissu kioskille. Tyttöystävien emäntä piipahti lähikauppaan ja minä jäin koirien kanssa pihalle. Ohikulkenut mies totesi minulle: "sulla on siinä kaikki viihdemaailman tähdet; Frasierin koira, Lassie ja Dalmatialainen". Joduin toteamaan, että niinhän asia tosiaan onkin. Ronja ja Assi mielletään aina helposti "elokuvarooleihinsa", mutta Nallea luullaan yleensä Olvi -koiraksi. Kyllä me yksi oikea Olvi -koirakin tunnetaan. Mikäli kettuterrieri Vinskin emäntä sattuu tätä lukemaan niin täällä heilutellaan teille sekä kättä että tassua :-)

Sunnuntaina tehtiin kevyt kolmen tunnin aamulenkki Porin metsässä. Nallella on menossa joku ahdistelen-Ronjaa-täysillä -kausi. Se roikkuu 13 -vuotiaan vanhan neidin takamuksessa takiaisen lailla. Tyttöystäväduon emännän mielestä se saattaa tarkoittaa että Ronjalla on tulossa anaalirauhasten tulehdus eli Nalle toimii näppäränä terveydentilan mittarina :-) Onneksi lenkeillä Nalle kuitenkin antaa Ronjan olla suurimman osan aikaa rauhassa.

Marraskuu

Marraskuu on hurahtanut ohi lähes huomaamatta. Kaikenlaista on tapahtunut:

Ensilumi satoi maahan marraskuun ensimmäisenä päivänä joka oli Pyhäinpäivä. Meillä tuli talo täyteen vieraita ja Nallella oli monta uutta uni- ja rapsutuskaveria :-)

Nalle oli uudessa paikassa yökylässä. Paikka oli itsessään tuttu eli tyttöystävien koti! Tyttöystävät tosin olivat itse lomailemassa Hämeessä, joten Nalle sai nauttia Assin ja Ronjan emännän seurasta ihan yksinään. Kaikki oli sujunut hyvin -Nalle on tottunut pennusta asti olemaan hoidossa jos missä, joten se ei turhia stressaa.

Isänpäivänä kävimme tervehtimässä sekä isää että vaaria (siis minun, ei Nallen). Samalla oli mahdollisuus yrittää jälleen Pepin ja Nallen samassa huoneessa pitämistä. Olin saanut neuvoksi koittaa räminäpurkkia ja vesisuihkua poikien rahoittamiseksi. Päätimme Tainan kanssa kokeilla räminäpurkkeja, sillä molemmat pojat ovat omilla tavoillaan ääniherkkiä (Pepillä mm. helikopterit, Nallella huutaminen). Askartelin pari tölkkiä, pojat vietiin Tainan vanhempien luokse sillä emme halunneet kokeilla räminää ensimmäisellä kerralla kummankaan kotona. Treenimme meinasi vesittyä alkuunsa, sillä jostain kumman syystä pojat viihtyivät pitkään ihan eri huoneissa, ihan kuin eivät olisi toisiaan huomanneetkaan. Rähinähän siitä kuitenkin syntyi alun kyräilyjen jälkeen, räminätölkit heitettiin koirien jalkoihin (ei siis osuttu, ei kannata hälyttää eläinsuojelua vielä) ja niin siinä kävi kuin olin jo uumoillutkin; Nalle pelästyi ja yritti hädissään Kaisan syliin. Pepi ei ollut oikeastaan moksiskaan koko jutusta, joten se sai sitten hiukan muunlaista sapiskaa... Tämän jälkeen olikin rauha maassa; toinen koira mökötti ja toinen pelkäsi, mutta ainakin olivat samassa huoneessa tappelematta. "Räminäterapia" toistettiin mummulassa, jossa pojat aloittivat välittömästi riidan; lopputulos oli sama -Nalle pelästyi ja Pepi ei. Hiljaista joka tapauksessa tuli; Nalle istui Kaisan sylissä niin kauan että Pepi lähti kotiin; vasta sen jälkeen se uskalsi lähteä liikkeelle. Näiden kokemusten perusteella on toivoa siitä että joulu sujuisi rauhallisemmissa merkeissä, en vain tiedä miten kivaa on jos Nalle joutuu pelkäämään koko aattoillan...

Olin reilut kaksi viikkoa putkeen kotona, joten ehdimme lenkkeilemään pitkin Porin metsiä kerrankin ihan kunnolla. Elimme aikamoisessa symbioosissa koko tuon ajan; kaupassakin kävimme yhdessä :-) Paluu arkeen ei sitten ollutkaan meille kummallekaan yhtään kivaa (ne aamuherätykset...)

Kävimme tekemässä Pipan kanssa päiväpatikan Noormarkussa. Nalle nautti selvästi täysin siemauksin metsässä kulkemisesta; se spurttaili metsäpoluilla ja joen reunustoilla niin innokkaasti, että tulipa sitten puljattuakin (kunnon partioretekellä aina jonkun pitää puljata). Nallen mielestä parasta taisi silti olla tauko nuotiopaikalla, sillä sehän tietää makkaranpaistoa :-)

Nalle odottaa että Pipa saisi makkaratikun valmiiksi

Syyslomaa

Tällä viikolla on oltu syyslomalla; ei kuitenkaan töistä mutta koulusta kuitenkin :-) Se on tarkoittanut ettei Nallen ole tarvinnut viettää yksinäisiä iltoja kotona. Olemme olleet reippaita ja haravoineet pihaa sekä lenkkeilleet tyttöystävien kanssa. Erityisen mukavaa oli seurata Nallen ja Ronjan leikkiä. Ronja täytti viime viikolla 13 vuotta, mutta ikä ei tätä dalmisneitoa vielä paina: se innostui leikkimään Nallen kanssa oikein kunnolla. Näitä kaveruksia on kyllä hienoa katsoa; vaikka toinen on iso ja toinen pieni, koirat muistuttavat silti omituisella tavalla toisiaan. Ne liikkuvat samalla tavalla, ovat molemmat persoja ruualle ja molemmat ovat yhtä hellyydenkipeitä :-) Ronja ei onneksi halua istua sylissä koko ajan...

Viime viikonloppuna tapasimme Pepikin pitkästä aikaa synttärikahvien yhteydessä. Päätimme jälleen optimistisesti koittaa miten pojat käyttäytyvät kun ei olla kummankaan kotona. No riitahan siitä taas tuli. Joulu lähestyy hurjaa vauhtia; jotain pitäisi keksiä jotta saisimme viettää rauhallisen joulun molempien koirien kera.

Nallen trimmauksen jälkeen en olekaan laittanut pienestä koirasta tänne kuvaa. Minusta on aina yhtä jännittävää huomata, miten pörröisestä karvapallosta kuoriutuu jäntevä ja lihaksikas koira. Ainakin minusta Nalle on ihan hyvässä (timmissä) kunnossa, mutta olen vain tämän yhden koiran asiantuntija :-)

Pörrön viime hetket

Dramaattinen otsikko, kevyempi todellisuus: pörrö-Nalle kohtaa huomenna trimmaajan, joten hetken ajan pieni koira on jälleen tylsästi siisti ja slimmattu. Ilmatkin kylmenivät sopivasti :-)

Lihaisampi juttu

Oven taakse oli ilmestynyt kaksi muovikassillista peuraa Nallelle. Se oli kiitos metsästäjille lahjoitetuista omenoista. Kiitospussit kiinnostivat pientä koiraa kovasti; kävipä se vähän lipaisemassa avoimessa pussissa olevia herkkuja.

Vaikka Nallen puolesta olinkin hyvin kiitollinen, en itse ollut kovinkaan innostunut lahjasta; hyvälle teurastajalle olisi ollut tarvetta luiden pilkkomisessa (tirvaisin itseäni pari viikkoa sitten kirveellä sormeen, että se siitä partiolaisesta). Pussittelin kuitenkin "urheasti" luut ja rasvat pakastepusseihin. Herkkuja oli niin paljon, että osa niistä lähetettiin Pepille.

Vaikka peura Nallelle maistuikin, niin parasta ovat silti Denta Stixit :-)

Vastahankaa

Nalle sai ilmeisesti kesällä liikaa vapauksia omalla pihamaalla, sillä se on alkanut hangoitella sisääntuloa vastaan. Yleensä lenkiltä tullessamme päästän Nallen kotipihaan vapaaksi. Kun sisäänmenon aika on edessä, pienen koiran korvat muuttuvat vesi-, ilma- ja äänitiiviiksi, se välttelee katsekontaktia viimeiseen asti ja luikahtaa piiloon pihakuusen taakse.

Nallen erikoisin viivyttelytyyli on "suolapatsas". Se jähmettyy pihan perälle seisomaan ja saattaa pysyä liikahtamatta minuutteja ja taas minuutteja. Jos lähden kävelemään sitä kohti, Nalle saattaa ottaa askeleen tai pari ikään kuin sanoakseen "joo joo, kyllä mää tulen". Mutta ei se tule vaan jämähtää uudelleen pieneksi koirapatsaaksi.

Tästä linkistä löytyy kuvasarja tämän päivän viivytystaistelusta. Nalle lähestyi hitaasti taloa, pysähtyi välillä paikoilleen, katseli oikealle ja vasemmalle ja lopuksi vielä rappusten juurella aloitti venyttelysession :-)

Kuvista näkyy myös hyvin että trimmauksen aika alkaa olla käsillä; Nalle rapsuttaakin jo aika paljon. Minä en vain haluaisi luopua pörröisestä koirastani...

Rokotettu

Kahdesta syksyn tärkeästä asiasta on toinen nyt hoidettu, eli Nallen rokotukset ovat jälleen kunnossa seuraavan kahden vuoden ajaksi. Eläinlääkärin odotushuoneessa näimme ainakin minusta jännittävän asian: ihka oikean ja elävän haukan. Sen kummempaa lajimääritystä en häpeäkseni osaa tehdä, mutta selväksi tuli että haukka oli silmästään vahingoittunut ja oli hoidon jälkeen menossa jopa viikoiksi toipumaan ennen vapaaksi pääsyään. Lintu näytti upealta ja Nallekin katseli otusta kiinnostuneena.

Hoitopöydälle jouduttuaan pieni koira tajusi että oli tapahtumassa jotain epämiellyttävää; se yritti kavuta hädissään syliini, vinkaisi lujaa ensimmäisen piikin jälkeen -toinen menikin sitten huomaamatta. Eläinlääkäri huomautti että Nallelle on alkanut muodostua hammaskiveä ja juuri keväällähän tehtiin kunnon hammaskiven poisto! Ongelmana on ettei Nalle ole yhtään kiinnostunut puruluista; olen yrittänyt tarjota sille vaikka minkälaista kovaa pureskeltavaksi. Eläinlääkärin vinkki oli leikkiä vetoleikkejä hamppuköyden kanssa; se kuulemma puhdistaa hampaita tehokkaasti. Nyt täytyy vain leikkiä päivät pääksytysten kaikenlaisia vetoleikkejä, eihän tässä enää mukaan auta :-)

Rasvaletti

Vietimme tänän Nallen kanssa laatuaikaa omalla pihalla. Olen koko viikon juossut paikasta toiseen (töissä, koulussa, Turussa, Tampereella...); nyt oli aikaa istua alas ja nauttia hetkestä. Tuntui että Nallekin oli tyytväinen; se hyöri omissa touhuissaan pihalla mutta aina välillä se tuli nuolemaan nenänpääni märäksi. Haluan kovasti ajatella että se oli pienen koiran tapa sanoa "kiva että olet kotona".

Ettei mennyt laatuaika ihan vain nautiskeluksi niin tein pikaisen "pyörähuollon". Pyöränketjut olivat kitisseet jo hetken aikaa sen verran kuuluvasti että oli pakko rasvata ne; ensimmäisenä käteen osui ruokaöljy joka toimikin täydellisesti; sain jälleen hiljaisen kulkupelin.

Nallekin oli äkännyt maistuvan aineen; se oli käynyt maistelemassa maahan tippunutta öljyä ja ehkäpä nuolaissut vähän ketjujakin. Se jäi kiinni kun aloin ihmettelemään miksi koiran pää oli kastunut; kun tutkin asiaa tarkemmin huomasin ettei pää ollutkaan vedestä märkä vaan öljyinen! No, toivottavasti rypsiöljy tekee hyvää koiralle myös ulkoisesti...

Ei paahtoa kiitos

Nalle on yllättäen kehittänyt uuden pelon; se pelkää leivänpaahdinta. Tilanteen laukaisi 7 vuotta käyttämättä ollut leivänpaahdin. Vaikka miten sitä yritin puhdistaa, niin ensimmäisellä käyttökerralla se kärytti jonkin verran. Nalle tärisi ja yritti väkisin päästä syliin; kun en ottanut se kipitti olohuoneeseen sohvan nurkkaan tärisemään ja yritti myös päästä ulos. "Kohtaus" kesti tunnin verran. Unohdin koko asian kunnes taas eilen kaivoin paahtimen kaapista. Sama tilanne toistui jälleen; Nalle ei nähnyt kun kaivoin paahtimen kaapista joten pelkotilaa ei laukaise itse laitteen näkeminen. Eikä tilannetta laukaise se pomppuäänikään joka tulee kun leivät ovat valmiita, sillä Nalle aloitti tärinän jo ennen sitä. Uskon, että tilanne liittyy jotenkin paahtimesta tulevaan hajuun vaikka minä en sitä haistakaan. Nalle oirehtii niin pahasti etten voi kuvitellakaan paahtavani leipää aamuisin ennen töihin lähtöä, sillä siinä tilassa olevaa pientä koiraa en uskaltaisi jättää yksin kotiin (leivänpaahtimen kanssa). Kummallista on pienen koiran elämä :-)


Kuva-arvoitus: mitä tämä äärettömän epätarkka ja suttuinen kuva esittää?

Vastaus: Käsivarteni Nallen kynsienleikkuun jälkeen...

Hetkiä

Kiirettä on pitänyt ja pieni koira on jäänyt luvattoman heikolle huomiolle viime aikoina. Uusi elämäntilanne (työ + 2 eri opiskelua päällekkäin) vaatii järjestelemistä eikä yllätyksiltä ole voitu välttyä. Tässä kuitenkin muutamia hetkiä Nallen (ja emännän) elokuusta:

- Nalle oli lomamatkalla maalla viime viikonloppuna. Siellä se sai elämänsä ensimmäisen saaliin: myyrän! Valitettavasti(?) kamera ei ollut mukana ja tarina ei muutenkaan ihan tarkkaan kerro mitä tapahtui, mutta saalis oli saatu kiinni ja hengiltä.

- Tyttöystäväduo saapui viimein takaisin kaupunkiin pitkältä kesälomaltaan. Jälleennäkeminen oli riemukas, niin koirista kuin emännistäänkin :-)

- Kuluneella viikolla Nalle on saanut erityishuomiota kun minä istuin illat koulussa. Tyttöystäväduo kävi hakemassa pienen koiran kolmena iltana lenkille jotta Nallen ei tarvinnut olla yksin koko päivää.

- Perjantaina "palautimme palveluksen" ja veimme tyttöystäväduon lenkille. Tämä olikin minulle ensimmäinen kerta kolmen koiran taluttajana *huh* Herätimme varmasti loputtomasti hilpeyttä ohikulkijoissa, sillä olin välillä täysin solmussa kolmen hihnan kanssa. Onnistuimme kuitenkin tarpomaan tunnin lenkin ja sain Assin ja Ronjan ehjänä kotiin saakka.

Ukkosta ilmassa

Sunnuntaina koimme aikamoisen ukkosmyräkän kaatosateineen. Nalle ei ole pelännyt ukkosta, mutta eilinen pitkälti yli toista tuntia kestänyt myräkkä oli sille liikaa. Kun ukkonen löi pahiten kotimme päällä, Nalle päätti haukkua ukkosen pois; se tuijotti tiukasti ikkunasta ulos ja haukkui ja murisi. Välillä piti kiivetä syliin turvaan. Vaikka tiedän hyvin että koiran pelkoja ei saa vahvistaa omalla käytöksellään, oli minunkin vaikea välillä käyttäytyä normaalisti. En pelkää ukkosta, mutta eilinen ei enää ollut ihan tavallinen ukkoskuuro; pääsihän Pori oikein uutisiin asti tulvivine katuineen.

Nyt toivon ettei Nallelle jäänyt pelko "päälle" ukkosesta. Maanantaina päivällä jyristi ihan pikkuisen ja murehdin töissä miten pieni koira kotona pärjää. Luultavasti ihan hyvin, sillä ei se vaikuttanut yhtään erikoiselta kotiin mennessäni.

Viikonlopun kelit eivät suosineet ulkoilua millään lailla: lauantaina oli kauhea helle ja sunnuntaina tulvi. Nalle ottikin päivät lähinnä lepäilyn kannalta :-)

Nalle -kummi

Keväällä WWF:n jäsenhankkija pysäytti minut kävelykadulla eikä aikaakaan kun jo huomasin olevani kummi. Kovaa työtä feissarin ei tarvinnut tehdä sillä olin jo pidempään miettinyt että jotain tarttis tehdä. Vaikeinta oli valita mitä monista hyvistä WWF:n kohteista alkaisi tukea. Valitsin sitten itselleni tuntemattomimman eli Malawin -olen siis Malawi -kummi :-) Tiesin toki tämän nimisen maan olemassaolosta, mutta sen ympäristöongelmat olivat minulle uusia. Kummiksi ryhtymiseni jälkeen Malawi onkin ollut tieotusvälineissä esillä ihan yhtenään.

Tällä viikolla olen pohtinut sitä miten kätevää olisi jos Nallellakin olisi oma kummi. Enkä nyt tarkoita sellaista kummia joka kilauttaisi määräsumman rahaa joka kuukausi tilille (vaikka eihän sekään pöllömpää olisi) vaan sellaista kummia joka tekisi Nallen kanssa retkiä. Autottoman koiranomistajan elämä kun ei aina ole kovin helppoa.

Ihanteellinen retkikummi olisi sellainen ihminen, joka näillä älyttömillä helteillä saisi päähänsä ajatuksen "onpa kuuma, taidanpa lähteä Nallen kanssa retkelle koirarannalle". Ja sitten humps vaan kummi ja Nalle ajelisivat vilvoittelemaan Yyterin hiekoille. Tai kun tympeät syyskelit eivät innostaisi kaupunkiliikuntaan, iki-ihana kummi huristaisi Nallen kanssa tuttuun pieneen metsään jossa Nalle aina mielellään ulkoilee -oli ilma mikä hyvänsä.

Mutta ei ole Nallella kummia, Malawilla vaan. Onneksi omassa kotipihassa voi makoilla varjossa ja vilvoitella kahluualtaassa (jota Nalle kyllä luulee isoksi juomakulhoksi). Ja toki koiran kanssa pärjää vallan hyvin ilman autoakin; tämä helle vaan pistää sekä pienen koiran että sen omistajan tiukoille.

Aiemmassa kirjoituksessa ihmettelin miksi Nallesta on niin paljon nukkumiskuvia. Joku kommentoi että nukkuvaa koiraa vaan on helpompi kuvata. Se on kyllä totta; niitä epäonnistuneita kuvia on tullut roppakaupalla mutta näin digiaikana epäonnistuneet kuvat tulee hävitettyä saman tien eikä niistä jää mitään muistoa. Tällaisia kuvia on tullut otettua varmaan satoja:

Toivo kävi kylässä

Maanantaina Nalle sai vieraan; puolivuotiaan kääpiösnautseriuros Toivon. Tapasimme Toivon emäntineen sunnuntaina puistossa ja pojat näyttivät tulevan niin hyvin toimeen keskenään että kutsuin Toivon pihaamme leikkimään. Iloitsen jokaisesta pienestäkin hetkestä jolloin Nalle leikkii sovussa toisten urosten kanssa; ilmeisesti Toivo on vielä niin pieni ettei Nalle koe sitä kilpailijana. Pihaleikki sujuikin ihan mainiosti joten saamme Toivon varmasti toistekin vierailulle.

Nallen emännän vahvasti snautseripainotteista koirakuumetta Toivon vierailu ei kyllä parantanut :-)

Nukkumatti, nukkumatti...

Mikähän siinä on että nukkuvaa koiraa on aina ihan pakko kuvata? Selasin vanhoja kuvia läpi ja huomasin että nukkuvasta Nallesta oli otettu kuva jos toinenkin:

Rantavahti jazzailemassa

Viikko meni remontoidessa ja jazzaillessa, joten Nallen kohtalona oli lähinnä kyläillä eri hoitopaikoissa ja olla kotona tylsistyneesti maalihuuruissa.

Alkuviikolla kävimme sentään uimassa ja saunomassa meren rannalla. Uimisesta ei sitten meinannut tulla mitään, kun Nalle päätti ryhtyä rantavahdiksi. Se sai kauhean paniikkikohtauksen joka kerta kun joku meni veteen; haukkua räksytti rannalla ja laiturilla niin että rannat kaikuivat. Uiminen ei sitten kauheasti houkuttanut ja Nallekin tyytyi tuttuun tapaansa kahlailuun. Tulipa kuitenkin talviturkki heitttyä pois.

Perjantaista sunnuntaihin Nalle oli hoidossa; ohjelmassa oli ollut ainakin kävelylenkkejä musiikin tahtiin ja mummula -vierailu (kinkkua oli jälleen tarjolla, tottakai...). Sunnuntaiaamuna kotiin palasi väsynyt pieni koira. Teimme iltapäivällä vielä yhden jazz -retken; kävimme Kirjurinluoto Arenalla ihan pikimmiten. Nautimme hyvän musiikin lisäksi jätskiä. Kauaa emme Arenalla viihtyneet, sillä vaikka sinne koiria saa viedäkin ei se minusta ole koirien paikka. Musiikki soi lujaa ja pieni koira jää helposti ihmisten jalkoihin. Maasta olisi saatava syödä kaikkea mitä löytyy; ja sitähän löytyy :-) Luodolla oli kuitenkin mukavan väljää joten nyt koiran kanssa mahtui hyvin liikkumaan. Nallella oli ilmeisesti hyvinkin mukavaa, sillä se ei olisi millään lähtenyt pois -niinpä minä sain kiskoa perässäni pientä koiraa ohikulkijoiden hymyillessä menollemme. Tämän vuoden jazzit on nyt onnellisesti jazzailtu ja voimme palata arkirutiineihin.

Sopulenkillä

Pepi ja Taina tulivat käymään. Päätimme katsoa miten käy kun päästämme pojat vapaasti pihalle telmimään; jatkuuko riitely? Kaikki meni ihan mukavasti, pojat touhuilivat omiaan, toisistaan paljoakaan välittämättä. Hyvä askel takaisin sopuisiin yhteishetkiin.

Teimme yhdessä pitkän kaupunkilenkin; Nalle pääsi käymään Jazzkadulla kun kävin hoitamassa lippuasioita. Pojat pääsivät matkalla juomaan Kokemäenjoesta sekä yhdestä suihkulähteestä (hyi meitä!). Nallen tietysti piti pulahtaa jokeen kaulaa myöten, mutta onneksi sihkulähteellä se osasi kyttäytyä ja hörppi vettä sivistyneesti reunakiveykseltä. Lisäksi herkuteltiin jätskillä.

Kotona pojat saivat lisää herkkuja. Aiemmin päivällä mummu ja vaari kävivät katsomassa remontin edistymistä ja toivat Nallelle tuliaisiksi kinkkua (!). Valitettavasti Nalle oli siinä vaiheessa vielä kyläreissulla, joten kinkku säästyi iltaan ja myös Pepi sai osansa kinkusta. Toimme herkun pihalle, jottemme olisi vahingossakaan yllyttäneet poikia riitaan. Nalle tapojensa mukaan ei sitten muuta nähnytkään/haistanutkaan kuin ihanaisen kinkkupaketin :-) Terveisiä vaan mummulaan: kinkut hävisivät Pepin ja Nallen suihin ihan hetkessä. Herkullista oli!

Koirarannalla palloilemassa

Torstaina kävimme vilvoittumassa koirarannalla Tainan ja Pepin kanssa. Nalle ei ole koskaan piitannut uimisesta, mutta viime aikoina olen huomannut että kahlailu sitävastoin kiinnostaa pientä koiraa kovasti. Jos esimerkiksi metsälenkeillä törmäämme ojaan/puroon/lampeen josta Nalle haluaa juoda, se ei suinkaan kurottele rannalta vaan kahlaa reippaasti kaulaa myöten veteen ja juo vasta sitten :-) Ostin Nallelle uusia palloja, jotka kelluvat vedessä -ajattelin että niistä voisi olla hyötyä uintihajoituksissa. Palloleikki olikin sitten kiva puuhaa kuumana kesäpäivänä Yyterissä; uimaan Nalle ei edelleenkään suostunut.

Tämän syvemmälle en tule!

Raukeaa lomailua

Päivät ovat olleet niin kuumia että Nalle on enimmäkseen nukkunut. Kuitenkin jotain tekemistäkin on kaivattu. Viikonlopun russelileirillä kokeilimme pitkästä aikaa jäljestystä joka sujuikin Nallelta ihan mallikkaasti. Teinkin sitten kotipihaan pienelle koiralle nakkijäljen :-)

Aarre ruohikossa

Pihamme ei ole suurensuuri, mutta kyllä sinnekin jo pienen jäljen sai: vetelin nakkeja nurmikolla ruukkurusun, kolmen omenapuun ja yhden kuusen ympäri ja jätin jäljen päättävän nakkiaarteen autotallin taakse syrenipuskan juureen. Matkan varrelle jätin muutaman nakkipalan innostamaan Nallen etsintöjä. Se olikin ihan tohkeissaan; tiesi että jotain erikoista tapahtuu kun jätin sen sisälle ja itse menin ulos herkullisten nakkien kanssa. Sisältä kuului kova haukku. Kun päästin Nallen ulos, se ryntäili päättömästi pihassa ennen kuin sain sen rauhoittumaan jäljen alkuun. Sitten vain käsky "hae!" ja koira lähti nuuskuttelemaan oikeaa reittiä nakkiaarteiden luokse.

Mikäs se täällä haisee?

Löytyi!

Muuten Nallen meno näyttää aika pitkälti tältä :-)

Leirielämää

Kesälomani aloitettiin leirivikonlopulla. Nyt ei mentykään partioleirille, vaan Russelileirille eli Jack Russell Terrier Club of Great Britain - Suomi Finland ry:n kesäleirille Hiidenhelmeen Punkalaitumelle. Nallen ja minun seuraksi lähtivät Pepi ja Taina. Tämä oli meille ensimmäinen kerta koiraleirillä, joten emme tienneet mitä odottaa.

Se mitä emme valitettavasti osanneet odottaa, oli se että Nalle ja Pepi eivät tulleet yhtään toimeen keskenään. Menneet kolme vuotta veljekset ovat kulkeneet yhdessä jos missä ja yhdessä on vietetty aikaa paljon. Pikku kinoja pojilla on toki aina ollut, mutta nyt sopua ei ollut oikeastaan ollenkaan. Tämä teki leiriviikonlopusta aika raskaan -pitihän meidän jakaa yhteinen huone. Ensimmäisen valvotun yön (jonka Pepi vietti kokonaan boksissa) jälkeen meille löytyi onneksi vapaa huone jotta saimme edes hiukan nukuttua viikonlopun aikana. Toivomme nyt, että koiraleirin outo ympäristö, lukuisat uudet koirat ja kaiken muun uuden aiheuttama stressi olisi aiheuttanut tämän ja että normaalissa arjessa voimme elää kuten ennenkin.

Lenkeillä pojat pysyivät sovussa:

Viikonloppu ei muutenkaan mennyt Nallelta ihan putkeen: sunnuntain näyttely ei mennyt odotusten mukaan. Ja odotuksiahan meillä oli, sillä viime kesänä Nalle oli vastaavassa näyttelyssä koko näyttelyn varavoittaja. Tiesin jo lauantaina ettei meidän kannata odottaa yhtään mitään. Näyttelyn tuomari, Mr Adrian Guthrie, kertoi mitä ominaisuuksia hän hyvässä Jack Russellissa arvostaa. Kaiken muun yläpuolelle hän nosti hyvän luonteen; hänen mukaansa koiran tulee selvitä kaikenlaisista tilanteista, tulla toimeen niin ihmisten kuin koirien kanssa. Riidanhaastajia hän ei hyväksynyt. No, Nalle oli jo siinä vaiheessa hyvin ehtinyt näyttää kykynsä rettelöijänä, joten tiesin pelin olevan menetetty. Ja niinhän siinä kävi, että Nallen kehämurinoiden jälkeen emme sijoittuneet mitenkään :-(
Pepi sen sijaan oli hienosti omassa luokassaan (urokset, yli 12kk, yli 31,75cm, sileät) toinen!

Väsynyt leiriläinen