Tammitunnelmia:

Tunnelmia Nallen tammikuusta:

- lumi on mukava asia: mikä on sen hienompaa kuin tunkea kuono syvälle lumeen ja nuuskia talven hajuja

- pakkanen ei vauhtia hidasta: vasta kun mittari näyttää yli 15 miinusastetta ei lenkkeily enää ole ykkösjuttu

- takin saa laittaa päälle koska vaan mutta ikävä tassuvaha on sitten aivan eri asia. Vaikka pakkaskeleillä tassut rasvataan joka ikinen kerta ennen ulosmenoa, ei pieni koira totu siihen millään. On inhottavaa kun tassuja pidellään. Sylistä ei kuitenkaan pyristellä pois vaan alistutaan kohtaloon huokaillen ja täristen :-)

- uusi maailman ihanin herkku on löytynyt: rinkelit. Nalle tuijottaa aivan kuin hypnoosissa rinkeliä joka katoaa omistajan suuhun pala palalta. Kuono nuuskuttaa sulotuoksuja sentin varomatkan päässä ihanasta herkusta -tämä taas aiheuttaa rinkelistään nauttivalle ihmiselle lähes hysteerisiä hihityskohtauksia. Ja on pakko tunnustaa: toisinaan pieni koira saa oman osansa tästä uudesta herkusta...

- omistajien näkökulmasta tyhmä uutinen on se, että Nallen nappulakauppa muuttaa piiitkälle periferiaan, paikalliseen autoilijoiden ostosparatiisikeskukseen :-( Tähän asti olemme voineet hakea nappulat kävellen ja Nallekin on päässyt mukaan ostoksille. No toki mekin siellä periferiassa viikottain käymme, mutta on silti sääli että lähipalvelut karkaavat kauemmas. Nalle ei ainkaan jatkossa tule pääsemään namiostoksille niin usein. Tosin tavoitteena on ennen kesää opettaa Nalle matkustamaan pyörän kyydissä (=korissa), joten sittenhän voimme hurauttaa ruokaostoksille pyörällä.

Ilolla muuten vastaanotetaan kaikki vinkit siihen, miten koiran saa helpoiten oppimaan pyöräkorissa matkustaminen -siten että koira myös pitää siitä!

Pukkeja ja kauppareissuja

Loppuvuoden touhukkaan elämän jälkeen tuntuu että tammikuussa ei tapahdu yhtään mitään. Mutta onhan tässä nyt jotain ollut:

Nuutinpäivänä meillä kävi kaikkien aikojen ensimmäinen nuutipukki. Olimme Nallen kanssa kahden kotona (Harri oli jälleen reissaamassa Ässien perässä) kun nelijakainen ja karvainen ovikelloni ilmoitti jonkun olevan ovella -se oikea ovikellohan meillä ei toimi :-) Menin ulko-ovelle tietämättä mitä siellä oli vastassa ja erehdyin ottamaan Nallen syliini. No nuutipukkihan se siellä: pieni poika joka oli pukenut jääkiekkomaalivahdiksi (Ässät tietysti) -oli kypärät, mailat, suojukset ja ihan kaikki vermeet. Nalle tietysti pelästyi ja sai kauhean hepulin. Haukkui ja murisi niin että oksat pois. Taisi nuutipukki olla onnellinen kaikista niistä suojuksistaan. Heitin Nallen eteisen puolelle ja päästin pukin kuistille laulamaan. Mukavaa kaksikielistä lauluhetkeä säesti Nallen loppumaton haukku oven toiselta puolelta. Pukki sai palkan, Nalle ei. En tiedä jättikö pukki porttimme pieleen varoitustekstin "hullu koira, varokaa", mutta muita nuutittajia ei meillä näkynyt -tai sitten ovikello meni epäkuntoon :-)

Olisikohan ollut loka-marraskuun vaihdetta kun me saimme pikkuisen lähikaupan ihan nurkan taakse. Olimme iloisia, sillä harvoin ne palvelut paranevat ja lähikauppaa olimme monesti kaivanneet (lähin kauppa tätä ennen oli Citymarket ja ei sinne viitsi lähteä maitopurkkia hakemaan). Nalle oppi nopeasti uuden termin: "mennään kauppaan". Emme ole sitä koskaan jättäneet kauppojen eteen odottelemaan, mutta nyt jostain syystä otin Nallen heti kanssani kauppareissulle. Sidoin sen pyörätelineeseen ja heitin maahan nappuloita viihdykkeeksi. Viivyin kaupassa vrmasti korkeintaan pari minuuttia. Ulos tullessani Nalle näytti ihan tyytyväiseltä, joten uskalsin toteuttaan kauppareissun uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Nyt kun kotona sanotaan Nallelle "mennään kauppaan" se vie omistajansa suorinta reittiä kaupan pyörätelineelle ja alkaa etsiä maasta nameja :-)

Pyörätelineellä tavattiin kerran nainen joka kertoi että hänen koiransa vihaa kauppareissuja; nähdessään kaupan jo pikältä se alkaa jarrutella ja vastustella. Eikä se koira kovin iloiselta näyttänytkään, lähinnä kohtaloonsa alistuneelta. Kerroin naiselle, että jätän aina Nallelle nappuloita maahan niin se kyllä tuntuu viihtyvän kaupan edustalla ihan hyvin. "Kyllä minäkin aina ostan koiralle lakritsapatukan kaupasta, mutta ei se auta" totesi nainen tähän :-)

En minä edelleenkään Nallea minnekään muualle jättäisi odottamaan; tämä kauppa vain on niin pieni ettei siellä kertakaikkiaan saa kulumaan pitkää aikaa. Ja se pyöräteline ei ole jalkakäytävällä vaan ruohikolla, joten siinä koira ei ole ihmisten jaloissa (yhden ainoan kerran telineessä on ollut yksi pyörä).

2 x hylätty

Kisat menivät sitten juuri odotusten mukaisesti: kaksi kisaa, kaksi kertaa hylätty. Kepit koituivat odotetusti turmioksemme. Ensimmäisessä kisassa Nalle vielä seikkaili keppien ympärillä; virhepistetili täyttyi nopeasti. Muuten olin Nalleen todella tyytyväinen, rata meni hienosti ja alussa jopa maltettiin odottaa lähtölupaa.

Toisella radalla oli pöytä. Sitä emme ole koskaan, kertaakaan menneet. Nallen saaminen pöydälle ei ollut ongelma ja se pysyikin siellä ihmeen kaupalla tarvittavan ajan. Pydän jälkeen tulivatkin sitten kepit ja siinä homma meni ihan yleisön viihdyttämiseksi. Nalle kävi moikkaamassa ajanottajaa, meni yhden kepin välin, rapsutteli korviaan, meni yhden kepin välin jne... Kepeistä päästyämme loppu rata meni taas mallikkaasti. Jälkeenpäin kuulin että kontakteissa oli hiukan varastettu, en itse kiinnittänyt asiaan humiota kun keskityin radan loppuun saakka pääsemiseen. Toisen kisan ongelmana oli myös Nallen täydelinen keskittymiskyvyn katoaminen alussa; se ei kuunnellut minua ollenkaan.

Positiivista:

- Keinu (molemmissa radoissa). Sitä olemme menneet harjoituksissa vasta avustetusti, eli keinun toisesta päästä on pideytty kiinni jotta keinu ei rämähtäisi maahan liian lujaa. Nyt opittiin että Nalle ei moista avustamista tarvitse -se ei paukkeesta häiriintynyt.

- Kepit (!). Kahden kisan välissä harjoittelimme hallin pihalla niitä, ja pienen hetken tuntui siltä että Nalle viimein ymmärsi mikä on homman nimi. Nyt vain harjoitusta, harjoitusta, harjoitusta...

Yllätyksenä meille tuli se, että Nalle on mini, ei medi. Tuomari oli sitä mieltä, että Nallelta "puuttui" ½ senttiä medikoosta. Ei siinä sitten mitään, olemme ainakin harjoitelleet tarpeeksi korkeita hyppyjä :-)

Oppia menimme hakemaan ja sitä myös saimme :-) Olemme kuitenkin aloittaneet harjoittelun elokuussa, joten ei kai tämän kummempaa voi vielä tässä vaiheessa odottaa.

Raketteja, puolukoita -ja se pieni ero

Vuosi vaihtui kuin huomaamatta. Nallen Uusi vuosi mökillä -perinne rikottiin ja nyt vietettiin ensimmäinen kaupunkivuodenvaihde. Kun aatto kääntyi iltapäivään, alkoi rakettien pauke. Meidän kummastukseksemme Nalle selvästi säikkyi ääniä -näin ei ole ennen ollut. Se läähätti ja juoksi ikkunasta toiseen. Alkoi näyttää siltä että illasta olisi tulossa ikävä. Kävimme pienellä lenkillä neljän jälkeen ja törmäsimme mm. kahteen paukkuja heittelevään pikkupoikaan. Nalle kulki korvat luimussa hirveää vauhtia eteenpäin. Kotiin mentiin juoksujalkaa. Mutta kun päästiin kotiin, unohtui pauke yht´äkkiä! Koko ilta sujui mukavasti ja keskiyöllä ihastelimme Nallen kanssa raketteja ilman pelon häivää.

Keskiviikkona Nallen oli jälleen aika jäädä yksin kotiin; joululomat oli kulutettu loppuun. Päivän aikana oli taas tapahtunut jotain erikoista. Nalle oli napannut olohuoneen pöydällä olevalta vadilta puolukkaleivonnaisen (miksi ne olivat siellä onkin sitten ihan toinen juttu) ja mussuttanut tyytyvisenä parempiin suihin. Marjatahrat lattialla paljastivat teon. Tähän saakka pöydälle on voinut jättää ihan rauhassa ihan mitä vain ilman että Nalle on ruokiin koskenut. Jopa perunalastuja avoimessa pussissa -ja niitä Nalle rakastaa! Kovia toruja oli turha jälkeenpäin antaa ja toisaalta oma vikamme se oli että pöydältä ruokaa löytyi.

Kisapäivä lähestyy ja harjoittelumme ei ole johtanut mihinkään. Nalle ei edelleenkään osaa mennä keppejä ilman että näytän tarkkaan kädellä tietä. Ja kädessä täytyy olla nami -tämä ei lupaa hyvää kisoja ajatellen. Pääasia olisi nyt se, että pääsisimme namista pois. Onneksi treenitauko on ohitse ja sunnuntaina pääsemme jälleen harjoittelemaan.

Asia joka minua harmittaa agilityssä, ei oikeastaan varsinaisesti liity koko lajiin -vaan rotuasioihin. Nallehan ei ole jackrussellinterrieri vaan Jack Russellin Terrieri. Tämä kirjoitettuna pieneltä näyttävä ero on "oikeassa elämässä" suurtakin suurempi. Nämä jälkimmäiset ns. working -russelit ovat ihan oma rotunsa, erillään sekä tappijalkaisista russeleista että parsoneista (vaikka kaikki samaa sukua ovatkin). Working -russeleita ei ole rotuna viety Kennelliittoon koska "tällä on haluttu ehkäistä koirien kasvattamista pelkiksi seurakoiriksi tai ainoastaan näyttelyitä varten." (lainaus rotuyhdistyksemme Vuosikirjasta).

Kennelliittoon kuulumattoman koirarodun omistaminen tekee meistä lähes lainsuojattomia joissain asioissa, rotukoiramme muuttuu silmäniskusta x -rotuiseksi. No mitäs haittaa tästä nyt sitten on? Esimerkki: halusimme vakuuttaa koiran koska aktiivisena ja sähläävänä rotuna se on altis onnettomuuksille. Vakuutusyhtiöt myöntävät vain x-rotuisille tarkoitettuja vakuutuksia -me halusimme vakuuttaa koiran täydestä arvostaan. Saimme sellaisen, mutta kovan työn jälkeen. Enpä olisi uskonut että vakuutuksen ottaminen olisi vaikeaa!

Sitten tullaan agilityyn: kun kisaamme virallisissa kisoissa, Nallen roduksi merkitään X. En tiedä miksi, mutta asia häiritsee minua kovasti. Minulla ei ole mitään x-rotuisia koria vastaan. Kisoissa kaikki rodut, puhtaat ja hiukan sekoitetut, saavat kisata tasaväkisesti. Miksi siis ei voitaisi merkitä rotuja niin kuin ne ovat? Mutta itsekseni saan tätä puhista. Olemme Nallea hankkiessamme tienneet, että tällaista tämä tulee olemaan working -russelin kanssa. Silti tuntuu tyhmältä.