Lihaisampi juttu

Oven taakse oli ilmestynyt kaksi muovikassillista peuraa Nallelle. Se oli kiitos metsästäjille lahjoitetuista omenoista. Kiitospussit kiinnostivat pientä koiraa kovasti; kävipä se vähän lipaisemassa avoimessa pussissa olevia herkkuja.

Vaikka Nallen puolesta olinkin hyvin kiitollinen, en itse ollut kovinkaan innostunut lahjasta; hyvälle teurastajalle olisi ollut tarvetta luiden pilkkomisessa (tirvaisin itseäni pari viikkoa sitten kirveellä sormeen, että se siitä partiolaisesta). Pussittelin kuitenkin "urheasti" luut ja rasvat pakastepusseihin. Herkkuja oli niin paljon, että osa niistä lähetettiin Pepille.

Vaikka peura Nallelle maistuikin, niin parasta ovat silti Denta Stixit :-)

Ronkeli tykki

Agilityssä tahkotaan edelleen keppien parissa. Namin kanssa Nalle menee kepit yleensä suht´hyvin, mutta ilman namia ei ollenkaan. Ohjaajan analyysin mukaan koira kyllä tietää mitä sen pitäisi tehdä, sitä ei vain nappaa. Esteet ja hypyt ovat kivoja, kepit eivät. Sunnuntain treeneissä opimme, että minäkin tarvitsisin hiukan namia, sillä koiran ohjaaminen keppien toiselta puolelta ei onnistunut ollenkaan (siis niin että ihminen on lähtötilanteessa eri puolella keppejä kuin koira). Ei siis kerta kaikkiaan mennyt ollenkaan jakeluun! Kuivatreeniä ilman koiraa täytyisi nyt tehdä rutosti -mutta kuka palkkaisi ja kehuisi minua????

Mainetta olemme ilmeisesti jo ehtineet saada. Uusi ohjaajamme kysyi Nallen nähdessään "tämäkö on se uusi tykki?". Olemme kuulemma siinä tilanteessa että koira kyllä tietää mitä tehdä kunhan ihminenkin osaisi. Eli nyt täytyisi saaada omaan päähän pikkuhiljaa valssaukset ja persjätöt ja mitä niitä nyt onkaan. Hermoilen kovasti kentällä ja se tunne tarttuu Nalleen. Koira on minulle liian nopea ja minä sekoilen kun yritän pysyä perässä. Kun pitäisi sanoa putkeen sanonkin hyppää, kun pitäisi sanoa pussiin huudankin HUIIIIIII! Tätä huita käytän aika paljon :-)

Sitten on vielä lähtöongelma: Nalle ei millään pysty odottamaan lähtökäskyä, vaan varastaa jatkuvasti. Kotona olemme harjoitelleet paljon paikallaanoloa -sekä sisällä että ulkona. Nalle on edistynyt asiassa valtavasti sitten toko -päiviemme. Se odottaa kiltisti paikallaan pidempiäkin aikoja. Mutta kotona ei kuonon edessä olekaan houkuttelevaa estettä jonka yli olisi ihan pakko HETI hypätä.

Nalle on aina ollut ahne pieni koira. Kaikki syötävä on uponnut sen kitaan ihan muutamaa poikkeusta (kurkku, tomaatti, sipuli) lukuunottamatta. Viimeisen puolen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut muutos; suursyömärimme on muuttunut ronkeliksi. Kaikki ruoka ei enää kelpaakaan. Tai kelpaa vain jossain tietyssä muodossa. Tästä on hyvänä esimerkkinä porkkana:

Nalle on saanut aina silloin tällöin ruokansa joukossa porkkanaraasteen jämiä ja hyvin on maistunut. Nalle myös rouskuttaa iloisesti pieniä porkkananpaloja -mutta vain kädestä annettuna. Jokin aikaa sitten tein pikkuisia porkkanatikkuja, ja annoin niitä siinä sivussa myös Nallelle, joka hotki oranssit herkut nopeasti parempiin suihin. Sainpa sitten mielestäni hyvän idean: sekoitan päivän ruoan joukkoon pikkuisia porkkananpaloja herkkusuulle rouskuteltavaksi. Mitä tekee ronkelimme: plokkaa äärimmäisen taitavasti ruokakipasta nappulat ja jättää kaikki porkkanasuikaleet syömättä. Eivät sitten kelvanneet.

Tänään tein jälleen porkkanavirheen: koska koira natusteli mielellään porkkananpaloja kädestäni, sekoitin nappuloiden sekaan porkkanaraasteen jämät. Lopputulos näkyy tässä:

Vaikka nappulat ja raaste sekoitettiin keskenään, taitava pieni koiramme sai ongittua suuhunsa pelkät nappulat. Taitaa olla turhaa haaveilla barffauksen aloittamisesta :-)

Raketteja, puolukoita -ja se pieni ero

Vuosi vaihtui kuin huomaamatta. Nallen Uusi vuosi mökillä -perinne rikottiin ja nyt vietettiin ensimmäinen kaupunkivuodenvaihde. Kun aatto kääntyi iltapäivään, alkoi rakettien pauke. Meidän kummastukseksemme Nalle selvästi säikkyi ääniä -näin ei ole ennen ollut. Se läähätti ja juoksi ikkunasta toiseen. Alkoi näyttää siltä että illasta olisi tulossa ikävä. Kävimme pienellä lenkillä neljän jälkeen ja törmäsimme mm. kahteen paukkuja heittelevään pikkupoikaan. Nalle kulki korvat luimussa hirveää vauhtia eteenpäin. Kotiin mentiin juoksujalkaa. Mutta kun päästiin kotiin, unohtui pauke yht´äkkiä! Koko ilta sujui mukavasti ja keskiyöllä ihastelimme Nallen kanssa raketteja ilman pelon häivää.

Keskiviikkona Nallen oli jälleen aika jäädä yksin kotiin; joululomat oli kulutettu loppuun. Päivän aikana oli taas tapahtunut jotain erikoista. Nalle oli napannut olohuoneen pöydällä olevalta vadilta puolukkaleivonnaisen (miksi ne olivat siellä onkin sitten ihan toinen juttu) ja mussuttanut tyytyvisenä parempiin suihin. Marjatahrat lattialla paljastivat teon. Tähän saakka pöydälle on voinut jättää ihan rauhassa ihan mitä vain ilman että Nalle on ruokiin koskenut. Jopa perunalastuja avoimessa pussissa -ja niitä Nalle rakastaa! Kovia toruja oli turha jälkeenpäin antaa ja toisaalta oma vikamme se oli että pöydältä ruokaa löytyi.

Kisapäivä lähestyy ja harjoittelumme ei ole johtanut mihinkään. Nalle ei edelleenkään osaa mennä keppejä ilman että näytän tarkkaan kädellä tietä. Ja kädessä täytyy olla nami -tämä ei lupaa hyvää kisoja ajatellen. Pääasia olisi nyt se, että pääsisimme namista pois. Onneksi treenitauko on ohitse ja sunnuntaina pääsemme jälleen harjoittelemaan.

Asia joka minua harmittaa agilityssä, ei oikeastaan varsinaisesti liity koko lajiin -vaan rotuasioihin. Nallehan ei ole jackrussellinterrieri vaan Jack Russellin Terrieri. Tämä kirjoitettuna pieneltä näyttävä ero on "oikeassa elämässä" suurtakin suurempi. Nämä jälkimmäiset ns. working -russelit ovat ihan oma rotunsa, erillään sekä tappijalkaisista russeleista että parsoneista (vaikka kaikki samaa sukua ovatkin). Working -russeleita ei ole rotuna viety Kennelliittoon koska "tällä on haluttu ehkäistä koirien kasvattamista pelkiksi seurakoiriksi tai ainoastaan näyttelyitä varten." (lainaus rotuyhdistyksemme Vuosikirjasta).

Kennelliittoon kuulumattoman koirarodun omistaminen tekee meistä lähes lainsuojattomia joissain asioissa, rotukoiramme muuttuu silmäniskusta x -rotuiseksi. No mitäs haittaa tästä nyt sitten on? Esimerkki: halusimme vakuuttaa koiran koska aktiivisena ja sähläävänä rotuna se on altis onnettomuuksille. Vakuutusyhtiöt myöntävät vain x-rotuisille tarkoitettuja vakuutuksia -me halusimme vakuuttaa koiran täydestä arvostaan. Saimme sellaisen, mutta kovan työn jälkeen. Enpä olisi uskonut että vakuutuksen ottaminen olisi vaikeaa!

Sitten tullaan agilityyn: kun kisaamme virallisissa kisoissa, Nallen roduksi merkitään X. En tiedä miksi, mutta asia häiritsee minua kovasti. Minulla ei ole mitään x-rotuisia koria vastaan. Kisoissa kaikki rodut, puhtaat ja hiukan sekoitetut, saavat kisata tasaväkisesti. Miksi siis ei voitaisi merkitä rotuja niin kuin ne ovat? Mutta itsekseni saan tätä puhista. Olemme Nallea hankkiessamme tienneet, että tällaista tämä tulee olemaan working -russelin kanssa. Silti tuntuu tyhmältä.