Se toimii sittenkin

Nyt on pakko hehkuttaa: päivän agilityharjoituksissa Nalle odotti JOKA KERTA lähtölupaa!!!! Yhden ainoan kerran se hiukan liikahti, mutta pysyi paikallaan. Harjoittelu kotona kannattaa sittenkin -ja ehkäpä kahden viikon tauko oikeista treeneistä auttoi myös jollain salaperäisellä tavalla. Oli miten oli, tänään meillä oli muutenkin hyvä treenipäivä, kuumasta kelistä huolimatta. Täydellistä ei meno tietenkään ollut, mutta lupaavaa. Ongelma on edelleen minä itse; annan käskyt myöhään tai sitten en käske lainkaan tai sitten mölisen jotain omiani. Valitettavasti meillä on jälleen edessä kahden viikon tauko treeneihin, mutta kotipihalla meno jatkuu :-)

Kisastudioissa

Viikonloppuna ja jo vähän aiemminkin Nalle sai osallistua jos jonkinmoisiin kisastudioihin. Oli jääkiekkoa ja euroviisua, oli voittoja ja tappioita. Välillä jännitettiin kotona ja välillä kylässä. Yhteistä kaikille kisastudioille oli se, että ihmiset olivat Nallen makuun välillä turhan kovaäänisiä. Ja kovaäänisistä ihmisistä Nalle ei pidä; se hermostuu ja pahimmillaan muuttuu hysteeriseksi: kieppuu sylistä toiseen ja yrittää kavuta mahdollisimman korkealle. Korvat luimussa ja kontakti kadoksissa. Ei ollut eroa sillä riemuittiinko jatkoaikamaalista, oikean kappaleen voittamisesta vaiko sillä tekikö Kanada taas yhden maalin. Kovaääniset ihmiset eivät ole Nallen mieleen.

Kisastudioiden kiva puoli oli se, että Nalle sai tavata tyttöystävätrioa -välillä hiukan osissa. Euroviisustudioon meille saapui mukaan vain Assi, mutta sunnuntain kiekkofinaalia seurasimme tyttöystävätrion luona. Tällä kertaa kyläily sujui erityisen rauhallisesti; Nalle nukkui suurimman osan ajasta sylissäni :-)

Viikko sitten maanantaina alkoi agilityssä kesäharjoittelukausi. Olemme jälleen uudessa ryhmässä (jo kolmas marraskuun alun jälkeen), ja treenipaikka on nyt ulkokenttä. Ryhmämme on meille liian kovatasoinen, mutta aikataulullisesti paras. Ryhmä on tarkoitettu kisaaville ja kisaamaan aikoville koirille (joten perustelin tämän ryhmän valinnan itselleni sillä, että kyllähän me joskus aiomme kisata -olemmehan jo käyneet yleisöä viihdyttämässä kolmesti...). Ensimmäisissä harkoissa paljastui kyllä heti se, että olemme väärässä ryhmässä -rata oli vaikea. Lisäksi meillä oli jälleen lähtöongelma -Nalle ei malttanut yhtään odottaa lähtölupaa. Radalla olen aina myöhässä ja annoin vääriä käsykyjä -tai en käskenyt ollenkaan.

Toiset treenit sujuivat sateessa. Itse asiassa myös ekoissa ulkotreeneissä satoi, mutta ei lainkaan niin rankasti kuin nyt. Rata oli hiukan helpompi ja treenaus sujui astetta paremmin -Nalle jopa malttoi hiukan odottaa lähdössä kun vain ensin tajusin ettei kannattanut käskeä pientä koiraa istumaan vesirapakkoon. Sateesta Nalle ei kauheasti pidä ja nytkin se yritti pienellä itkeskelyllä saada sympatiaa. Likomärältä ihmiseltä ei sitä paljoa herunut :-) Kotona olemme harjoitelleet sitä lähtöluvan odottamista paljon. Kotona se sujuukin -kun kuonon edessä ei ole houkuttelevaa rataa odottamassa läpijuoksua. Suurin ongelma agilityssä etenemisellemme olen minä itse; nyt täytyisi saada ihminen ruotuun niin sitten koirakin menisi ongelmitta.

Tulipa käytyä

Tulipa sitten käytyä perjantaina seuramme järjestämissä epävirallisissa agility -kisoissa. Tulipa sitten kuviteltua, että hyvin menneiden harjoitusten jälkeen meillä olisi ihan jotain saavutettavaakin. Tulipa sitten mietittyä, että tuo onkin kiva rata meille; ei keppejä kompastuskivenä. Tulipa sitten viihdytettyä yleisöä koko rahan edestä. En saanut Nalleen mitään kontaktia lähdössä ja niin siinä sitten kävi, että koira hortoili radalla ihan miten halusi -hyppi esteitä yli ja takaisin, juoksi sinne tänne. Kuin ihmeen kaupalla sain koiran ohjattua pöydälle, mutta sillekin sen onneton hyppäsi juuri siltä ainoalta sivulta jolta ei olisi saanut :-( Otti päähän rajusti. Oikeasti olin mennyt kuvittelemaan että nyt voisimme ensimmäisen kerran näyttää että miten tämä tykki menee -mutta ei se kyllä mene.

Viime sunnuntain treeneissä pääsin lähdössä kahden esteen päähän ja annoin sitten vasta lähtöluvan. Nyt koira pysyi lähdössä paikallaan vain niin kauan kun pidin siitä kiinni. Nalle ottaa häiriötä muista koirista ihan hirveästi; oman treenivuoron koiriin se on tottunut joten siellä pystytään keskittymään oikeaan tekemiseen. Kisoissa on niin paljon vieraita koiria ja yleistä hälinää että se tekee pienestä koirasta ihan mahdottoman käsitellä. Ongelma varmasti helpottaa paljon kisaaamalla, mutta kyllä vähän tyhmältä tuntuu käydä "kikkailemassa" kentällä kun tietää että koira oikeasti jotain osaisikin.

Viikonloppuna teimme kotona hiukan remonttihommia; Nalle oli tuttuun tapaan päällysmiehenä ja työmaamestarina. Se seuraa kaikkia työvaiheita tarkkaan ja jokainen työväline täytyy haistaa ennen kuin sitä ihmiset saavat käyttää.

Imurointi on erityisen kinkkistä puuhaa: pienen koiran mielestä imurin suutin on saalis jota ehdottomasti pitäisi hiukan puraista, mutta se myös tietää että jos näin tekee tulee toruja. Nalle on valinnut aseekseen hiljaisen vaanimisen: se lähestyy imuria, tekee valehyökkäyksiä (=lähelle, mutta ei ota kiinni) ja on haukkumatta. Näin tehdessään se välttyy toruilta ja saa jatkaa imurin läheisyydessä :-)

Vauhtiviikonloppu

Nallen keväinen viikonloppu sujui vauhdikkaasti: lauantaista sunnuntaihin pieni koira pääsi maalle, jossa sai riekkua vapaana pitkin metsiä ja peltoja.

Sunnuntaina menimme koirarannalle tapaamaan muita russeleita: mukana oli Pepin lisäksi jackrussellinterrieri Roosa ja uusi tuttavuus jackreussellinterrieri Riku. Ilma oli jälleen upean aurinkoinen. Aluksi kaikki sujui mukavasti; Riku oli vielä sen verran nuori, että Nallekaan ei alkanut rähisemään. Nalle jopa pystyi touhuamaan välillä itsekseenkin kun Pepi ja Riku painivat keskenään.

Valitettavasti tunnelma hiukan muuttui: laitoin Nallen Roosan saapuessa hetkesi kiinni ja ilmeisesti vapaana ollut Riku kävi sitten "liian lähellä" haastamassa leikkiin. Nallella paloivat hermot. Kun päästin sen jälleen irti, Nalle haastoikin Rikun kanssa riitaa kiihkeämmin. En uskaltanut odottaa tilanteen kehittymistä vaan nappasin pienen rähisijämme kiinni :-(
Loppuajan Nalle sitten joutui seuraamaan muiden telmintää hihnan päästä *huokaus*.

Sunnuntain agilityssä vauhti sitten loppuikin kesken. Viisi koirakkoa odotteli aikansa ohjaajaa paikalle -jota ei sitten koskaan näkynyt. Pääsimme kuitenkin halliin sisälle ja teimme harjoitusradan "omasta päästämme". Juoksin vain Nallen kanssa radan läpi, en jaksanut keskittyä ohjaamiseen sen kummemmin. Kerrankin myös Nalle oli väsynyt; laitoin sen harjoitusten lopulla auton perään odottelemaan ja pieni koira kyhjötti boksissaan auton peräkontissa ihan uupuneena. Pakko oli kuitenkin istua ja katsoa mitä hallilla tapahtuu.

Illalla kävelimme vielä lähihuoltamolle täyttämään pyörän rengasta ja sitten lähikauppaan (tosi-tv -namiostoksille). Unohdimme ottaa Nallelle odotusnameja kaupan edustalle, joten oli pakko ostaa Nallelle lakua palkaksi :-) Ei sitten laku kelvannut, joten pitäydymme jatkossa kauppareissuilla ihan niissä perusnappuloissa.

Kevättä rinnassa

Kevät saapui kunnolla perjantaina ja sää oli hieno läpi viikonlopun. Perjantaina teimme pyörähuoltoa pihassa ja samalla pyörääni asennettiin kori, jossa olisi tarkoitus kyyditä Nallea kesän tullen.

Saas nähdä saadaanko Nallea pysymään pyörän kyydissä; itse uskon että kunhan se vain tottuu koriin niin ongelmia ei ole. Nalle varmasti nauttii kyydistä ja maisemien katsomisesta.

Pyörähuoltoa tupsahti piristämään Nallen tyttöystävätrio Assi, Lilli ja Ronja. Nallen mielestä Ronja on ihaninta mitä voi kuvitella. Se ei jätä hetkeksikään dalmisneitoa rauhaan, vaan roikkuu peesissä terrierin sinnikkyydellä.

Ronja ei paljoa Nallesta perusta vaan antaa pienen koiran touhuta omiaan. Assi ja Lilli ovat varmasti vain helpottuneita kun niiden ei tarvitse olla Nallen rakkauden kohteena.

Sunnuntaina olimme parin viikon tauon jälkeen agility -treeneissä. Assi lähti mukaan emäntänsä kanssa katsomaan miten Nallella sujuu. Hyvinhän se sujui -koiralta. Ohjaaja oli ihan hukassa; rata oli piiiiitkä (21 estettä) ja jostain syystä oikea järjestys oli kovin vaikea muistaa. Minä kuulemma hätäilen ja hermoilen liikaa. Täytyisi osata mennä rauhassa, sillä koira aistii ihmisen hermoilun. Nalle jo hiukan irtoaakin,eli ihan joka esteelle ei tarvitse mennä saattamaan. Koira on vain niin hirmuisen nopea että perässäpysyminen ja oikea-aikainen ohjaaminen on arvossaan. Vaikka koira on miten viisas ei auta jos ihminen huutaa "aaaaputki", kun vaan siitä putkesta täytyisi mennä :-)

Ronkeli tykki

Agilityssä tahkotaan edelleen keppien parissa. Namin kanssa Nalle menee kepit yleensä suht´hyvin, mutta ilman namia ei ollenkaan. Ohjaajan analyysin mukaan koira kyllä tietää mitä sen pitäisi tehdä, sitä ei vain nappaa. Esteet ja hypyt ovat kivoja, kepit eivät. Sunnuntain treeneissä opimme, että minäkin tarvitsisin hiukan namia, sillä koiran ohjaaminen keppien toiselta puolelta ei onnistunut ollenkaan (siis niin että ihminen on lähtötilanteessa eri puolella keppejä kuin koira). Ei siis kerta kaikkiaan mennyt ollenkaan jakeluun! Kuivatreeniä ilman koiraa täytyisi nyt tehdä rutosti -mutta kuka palkkaisi ja kehuisi minua????

Mainetta olemme ilmeisesti jo ehtineet saada. Uusi ohjaajamme kysyi Nallen nähdessään "tämäkö on se uusi tykki?". Olemme kuulemma siinä tilanteessa että koira kyllä tietää mitä tehdä kunhan ihminenkin osaisi. Eli nyt täytyisi saaada omaan päähän pikkuhiljaa valssaukset ja persjätöt ja mitä niitä nyt onkaan. Hermoilen kovasti kentällä ja se tunne tarttuu Nalleen. Koira on minulle liian nopea ja minä sekoilen kun yritän pysyä perässä. Kun pitäisi sanoa putkeen sanonkin hyppää, kun pitäisi sanoa pussiin huudankin HUIIIIIII! Tätä huita käytän aika paljon :-)

Sitten on vielä lähtöongelma: Nalle ei millään pysty odottamaan lähtökäskyä, vaan varastaa jatkuvasti. Kotona olemme harjoitelleet paljon paikallaanoloa -sekä sisällä että ulkona. Nalle on edistynyt asiassa valtavasti sitten toko -päiviemme. Se odottaa kiltisti paikallaan pidempiäkin aikoja. Mutta kotona ei kuonon edessä olekaan houkuttelevaa estettä jonka yli olisi ihan pakko HETI hypätä.

Nalle on aina ollut ahne pieni koira. Kaikki syötävä on uponnut sen kitaan ihan muutamaa poikkeusta (kurkku, tomaatti, sipuli) lukuunottamatta. Viimeisen puolen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut muutos; suursyömärimme on muuttunut ronkeliksi. Kaikki ruoka ei enää kelpaakaan. Tai kelpaa vain jossain tietyssä muodossa. Tästä on hyvänä esimerkkinä porkkana:

Nalle on saanut aina silloin tällöin ruokansa joukossa porkkanaraasteen jämiä ja hyvin on maistunut. Nalle myös rouskuttaa iloisesti pieniä porkkananpaloja -mutta vain kädestä annettuna. Jokin aikaa sitten tein pikkuisia porkkanatikkuja, ja annoin niitä siinä sivussa myös Nallelle, joka hotki oranssit herkut nopeasti parempiin suihin. Sainpa sitten mielestäni hyvän idean: sekoitan päivän ruoan joukkoon pikkuisia porkkananpaloja herkkusuulle rouskuteltavaksi. Mitä tekee ronkelimme: plokkaa äärimmäisen taitavasti ruokakipasta nappulat ja jättää kaikki porkkanasuikaleet syömättä. Eivät sitten kelvanneet.

Tänään tein jälleen porkkanavirheen: koska koira natusteli mielellään porkkananpaloja kädestäni, sekoitin nappuloiden sekaan porkkanaraasteen jämät. Lopputulos näkyy tässä:

Vaikka nappulat ja raaste sekoitettiin keskenään, taitava pieni koiramme sai ongittua suuhunsa pelkät nappulat. Taitaa olla turhaa haaveilla barffauksen aloittamisesta :-)

2 x hylätty

Kisat menivät sitten juuri odotusten mukaisesti: kaksi kisaa, kaksi kertaa hylätty. Kepit koituivat odotetusti turmioksemme. Ensimmäisessä kisassa Nalle vielä seikkaili keppien ympärillä; virhepistetili täyttyi nopeasti. Muuten olin Nalleen todella tyytyväinen, rata meni hienosti ja alussa jopa maltettiin odottaa lähtölupaa.

Toisella radalla oli pöytä. Sitä emme ole koskaan, kertaakaan menneet. Nallen saaminen pöydälle ei ollut ongelma ja se pysyikin siellä ihmeen kaupalla tarvittavan ajan. Pydän jälkeen tulivatkin sitten kepit ja siinä homma meni ihan yleisön viihdyttämiseksi. Nalle kävi moikkaamassa ajanottajaa, meni yhden kepin välin, rapsutteli korviaan, meni yhden kepin välin jne... Kepeistä päästyämme loppu rata meni taas mallikkaasti. Jälkeenpäin kuulin että kontakteissa oli hiukan varastettu, en itse kiinnittänyt asiaan humiota kun keskityin radan loppuun saakka pääsemiseen. Toisen kisan ongelmana oli myös Nallen täydelinen keskittymiskyvyn katoaminen alussa; se ei kuunnellut minua ollenkaan.

Positiivista:

- Keinu (molemmissa radoissa). Sitä olemme menneet harjoituksissa vasta avustetusti, eli keinun toisesta päästä on pideytty kiinni jotta keinu ei rämähtäisi maahan liian lujaa. Nyt opittiin että Nalle ei moista avustamista tarvitse -se ei paukkeesta häiriintynyt.

- Kepit (!). Kahden kisan välissä harjoittelimme hallin pihalla niitä, ja pienen hetken tuntui siltä että Nalle viimein ymmärsi mikä on homman nimi. Nyt vain harjoitusta, harjoitusta, harjoitusta...

Yllätyksenä meille tuli se, että Nalle on mini, ei medi. Tuomari oli sitä mieltä, että Nallelta "puuttui" ½ senttiä medikoosta. Ei siinä sitten mitään, olemme ainakin harjoitelleet tarpeeksi korkeita hyppyjä :-)

Oppia menimme hakemaan ja sitä myös saimme :-) Olemme kuitenkin aloittaneet harjoittelun elokuussa, joten ei kai tämän kummempaa voi vielä tässä vaiheessa odottaa.

Raketteja, puolukoita -ja se pieni ero

Vuosi vaihtui kuin huomaamatta. Nallen Uusi vuosi mökillä -perinne rikottiin ja nyt vietettiin ensimmäinen kaupunkivuodenvaihde. Kun aatto kääntyi iltapäivään, alkoi rakettien pauke. Meidän kummastukseksemme Nalle selvästi säikkyi ääniä -näin ei ole ennen ollut. Se läähätti ja juoksi ikkunasta toiseen. Alkoi näyttää siltä että illasta olisi tulossa ikävä. Kävimme pienellä lenkillä neljän jälkeen ja törmäsimme mm. kahteen paukkuja heittelevään pikkupoikaan. Nalle kulki korvat luimussa hirveää vauhtia eteenpäin. Kotiin mentiin juoksujalkaa. Mutta kun päästiin kotiin, unohtui pauke yht´äkkiä! Koko ilta sujui mukavasti ja keskiyöllä ihastelimme Nallen kanssa raketteja ilman pelon häivää.

Keskiviikkona Nallen oli jälleen aika jäädä yksin kotiin; joululomat oli kulutettu loppuun. Päivän aikana oli taas tapahtunut jotain erikoista. Nalle oli napannut olohuoneen pöydällä olevalta vadilta puolukkaleivonnaisen (miksi ne olivat siellä onkin sitten ihan toinen juttu) ja mussuttanut tyytyvisenä parempiin suihin. Marjatahrat lattialla paljastivat teon. Tähän saakka pöydälle on voinut jättää ihan rauhassa ihan mitä vain ilman että Nalle on ruokiin koskenut. Jopa perunalastuja avoimessa pussissa -ja niitä Nalle rakastaa! Kovia toruja oli turha jälkeenpäin antaa ja toisaalta oma vikamme se oli että pöydältä ruokaa löytyi.

Kisapäivä lähestyy ja harjoittelumme ei ole johtanut mihinkään. Nalle ei edelleenkään osaa mennä keppejä ilman että näytän tarkkaan kädellä tietä. Ja kädessä täytyy olla nami -tämä ei lupaa hyvää kisoja ajatellen. Pääasia olisi nyt se, että pääsisimme namista pois. Onneksi treenitauko on ohitse ja sunnuntaina pääsemme jälleen harjoittelemaan.

Asia joka minua harmittaa agilityssä, ei oikeastaan varsinaisesti liity koko lajiin -vaan rotuasioihin. Nallehan ei ole jackrussellinterrieri vaan Jack Russellin Terrieri. Tämä kirjoitettuna pieneltä näyttävä ero on "oikeassa elämässä" suurtakin suurempi. Nämä jälkimmäiset ns. working -russelit ovat ihan oma rotunsa, erillään sekä tappijalkaisista russeleista että parsoneista (vaikka kaikki samaa sukua ovatkin). Working -russeleita ei ole rotuna viety Kennelliittoon koska "tällä on haluttu ehkäistä koirien kasvattamista pelkiksi seurakoiriksi tai ainoastaan näyttelyitä varten." (lainaus rotuyhdistyksemme Vuosikirjasta).

Kennelliittoon kuulumattoman koirarodun omistaminen tekee meistä lähes lainsuojattomia joissain asioissa, rotukoiramme muuttuu silmäniskusta x -rotuiseksi. No mitäs haittaa tästä nyt sitten on? Esimerkki: halusimme vakuuttaa koiran koska aktiivisena ja sähläävänä rotuna se on altis onnettomuuksille. Vakuutusyhtiöt myöntävät vain x-rotuisille tarkoitettuja vakuutuksia -me halusimme vakuuttaa koiran täydestä arvostaan. Saimme sellaisen, mutta kovan työn jälkeen. Enpä olisi uskonut että vakuutuksen ottaminen olisi vaikeaa!

Sitten tullaan agilityyn: kun kisaamme virallisissa kisoissa, Nallen roduksi merkitään X. En tiedä miksi, mutta asia häiritsee minua kovasti. Minulla ei ole mitään x-rotuisia koria vastaan. Kisoissa kaikki rodut, puhtaat ja hiukan sekoitetut, saavat kisata tasaväkisesti. Miksi siis ei voitaisi merkitä rotuja niin kuin ne ovat? Mutta itsekseni saan tätä puhista. Olemme Nallea hankkiessamme tienneet, että tällaista tämä tulee olemaan working -russelin kanssa. Silti tuntuu tyhmältä.

Mitä #*%&¤"#a!

Päivän aikana vierashuoneen lattialle oli taas ilmestynyt torttu. Mitä ihmettä tämä nyt on???? Toki tiistai ei ollut normaali rutiinipäivä, vaan Nalle joutui vietämään illankin yksinään. Tämä tarkoitti yksinolonameja ja tietysti uutta satsia keskiviikkoaamuna (näistä namijutuista voin joskus kertoa lisää). Ehkä Nallen maha vain oli täynnä kaikenlaista ja aamutyhjennys ei riittänyt. Mutta entäs jos kyse onkin jostain muusta? Täytyy tarkkailla tilannetta. Tosin torstaina alkaa joululoma joten seuraavan kahden viikon ajaksi voidaan rutiinit heittää romukoppaan...

Onneksi Nalle käyttää sisävessana aina työhuoneen lattiaa, jossa on vanha muovimatto. Tosin nyt huoneessa on käynnissä remontti (siitä lisää Telle -blogissa) ja sen aikana on tarkoitus uusia myös lattia. Tämän jälkeen sisävessatouhujen pitäisi kyllä loppua.

Nalle on nyt sitten ilmoitettu ensimmäisiin virallisiin agility -kisoihin. Mennään nyt ihan vain haistelemaan tunnelmaa, ei sen kummempaa. Tulostavoitteeksi voisi asettaa tuloksen. Eli ettei ainakaan molempia lähtöjä hylättäisi. Eikös siinä ole vasta-alkajille jo ihan tarpeeksi tavoitetta?

Agilitykisoihin liittyy yksi itseäni harmittava/suututtava asia, mutta siitä joskus toiste.

Sunnuntairieha

Mitä muutakaan voi joulukuisena sunnuntaipäivänä tehdä kuin mennä reippailemaan Yyteriin? Suunnistimme koirarannalle tapaamaan muita Satakunnan russelisteja. Paikalla oli valikoitunut joukko valkoisia nelijalkaisia: Nalle ja velipoika Pepi sekä ihastuttavat parson-neidit Erin, Poppi ja Myy.

Russelitapaamisten lisäksi odottelemme joulua. Agilityssäkin alkoi jo joulutauko. Meidän on lomalla määrä harjoitella paikallaan pysymistä (eikös me juuri tämän takia lopetettu tokossa käyminen...), keppeihin täytyisi pikku hiljaa saada itsenäisempi meno eikä niin että minä näytän kädellä ihan vierestä mistä kuuluu mennä.

Loppiaisena agilityseuramme järjestää viralliset kisat. Uskaltaisikohan sinne osallistua? Saavatko kokeneet kilpailijat näppyjä jos tällaiset aloittelijat lähtisivät harjoituksen vuoksi mukaan? Mistä tietää milloin on oikea hetki aloittaa kisoissa käynti?

Ärsytystä ja kaipausta

Nalle on meidän mielestämme suurimman aikaa mitä hienoin, taitavin, kiltein ja älykkäin koira. Miten ylpeitä olemmekaan sen näyttelysaavutuksista, hienoista agilitysuorituksista, ärhäkkyydestä keinoluolilla, hyvästä käytöksestä kotona ja kylässä.

Aina on kuitenkin se toinen puoli: ne asiat jotka nostavat ärsytyksen pintaan ja tuskahien otsalle. On päiviä jolloin tuntuu että koira on pelkkä riesa aamusta iltaan. Sunnuntaina oli taas tällainen päivä:

Olimme Nallen kanssa viikonlopun kahden sillä Harri oli Ässien faniristeilyllä (kyllä vaan, ilmeisesti Ässillä on edelleenkin faneja...). Sunnuntaiaamuna Nalle karkasi pihasta haukkumaan ja ärisemään kadulla ulkoilevaa naapurinkoiraa -tämä oli toinen kerta kun näin käy saman koiran kanssa. Otti päähän niin paljon että pidin Nallelle puhe- ja huomioimislakkoa jonkin aikaa.

Iltapäivällä lähdimme Yyteriin tapaamaan Satakunnan russelisteja, joita olikin paikalla mukava joukko. Hetken kaikki meni hienosti, mutta sitten Nalle alkoi haastaa riitaa parson-Oskun kanssa. Osku oli lähinnä vastaanottavana osapuolena. Oli pakko laittaa Nalle kiinni. Tuntui että parin tunnin hieno lenkki meni haaskuun kun koira ei päässyt juoksemaan vapaana. No tulihan siinä silti liikuttua hienossa säässä ja hyvässä seurassa.

Illalla oli vielä agility -treenit. Niissä on mukava käydä sillä Nalle nauttii joka hetkestä jonka saa radalla viettää. Ne väliajat ovatkin sitten niitä ongelmallisia. Nalle on kärsimätön, kukaan muu ei saisi olla radalla. "Mun vuoro, mun vuoro!!!!" se tuntuu huutavan. Odottamisajat ovat yhtä ininää, vinkumista ja mitä mielikuvituksellisimpia ääniä. Kun poistun Nallen luota hetkeksi radan rakentamiseen, se villiintyy haukkumaan. Puolentoista tunnin treenit väsyttävät sekä koiran että omistajan jonka täytyy käyttää joka hetki koiran viihdyttämiseen. Muiden suoritusten seuraminen ja niistä oppia ottaminen on täysin mahdotonta. Toiveena onkin että mahdollisimman useasti saisin mukaan "lapsenvahdin" joka auttaisi Nallen viihdyttämisessä. Tähän ongelmaan on löydettävä ratkaisu koulutuksen kautta.

Jos omistajan sunnuntaipäivä oli rasittava, koiralle se muuttui ikävksi illalla; Hazel oli kadoksissa. Se oli niiin likainen ja niiin haiseva, että oli aika viedä tyttöystävä pesulle. Käsinpesty Hazel ei hetkessä kuivu, joten sunnuntai-iltana se retkotti edelleen saunassa vettä valuvana. Huomasin että Nalle muuttui levottomaksi kun olimme menossa nukkumaan: se kierteli makuuhuoneessa, kävi alakerrassa ja palasi takaisin ylös lähteäkseen taas hetken päästä etsintäkierrokselle. Nostin Loskan esille ja toivoin että se kelpaisi korvaamaan Hazelin edes yhdeksi illaksi. Ei kelvannut. Nukkumista Hazelin katoaminen ei kuitenkaan haitannut, sillä maanantaiaamuna heräsin jälleen tuhiseva russelihattu tyynylläni :-)