Kalenterimalli

Joskus aikoja sitten saimme Tahvolta vinkkiä poikakalenterin tekemisestä. Toteutin kalenterin tälle vuodelle. Nyt Nalle -kalenteri koristaa työpaikalla toimistoni seinää sekä muutamaa muuta valittua paikkaa, jonne joulupukki kalenterin kantoi. Koska pukki ei muistanut kaikkia kilttejä lapsia, laitan kalenterikuvat tännekin. Mikään hyvä kuvaaja en ole ja kamerakin ihan karvalakkimallia, mutta malli on onneksi superkuvauksellinen :-)

Tammikuussa talvi on sininen.

Golffataanko?

Uusi vuosi vaihtui hyvässä seurassa ja rakettien räiskeessä. Aamupäivällä teimme mukavan patikkaretken Joutsjärven luontopolulle Tainan, Esan ja Pepin kanssa. Pojat nauttivat ulkoilusta täysillä; ne spurttailivat pitkin metsäpolkuja täydessä sovussa.

Illaksi saimme vieraiksi Tyttöystäväduon emäntänsä kera. Assi pelkää kovasti raketteja ja se olikin saanut hiukan lääkettä pahinta pelkoa hillitsemään. Liekö hyvä seuran vaiko lääkkeen vaikutusta, mutta Assi selvisi illasta suhteellisen hyvin. Pahimman räiskeen ajaksi se piiloutui pimeään vessaan, mutta muuten se viihtyi sohvalla meidän muiden seurassa.

Nalle käyttäytyi kummallisesti. Alkuillasta sytyttelin kynttilöitä pihalla ja Nalle oli nuuskuttamassa pihan tuoksuja. Raketit paukkuivat jo ihan kuuluvasti, mutta pieni koira ei ollut millänskään. "Hyvä, ei rakettipelkoa" ehdin jo tuumia. Mutta kun vieraat saapuivat, iski Nallelle härövaihe päälle. Ensin se mökötti yksin yläkerrassa ja sitten se saapui alakertaan läähättämään, tärisemään ja tunkemaan syliin. En tiedä aiheuttiko oudon käytöksen raketit vaiko tyttöystävät, mutta rasittavaa se oli. Osan käytöksestä pistän ihan filmauksen piikkiin :-)Vaikka Nallella ei ole koskaan ollut mitään erimielisyyksiä Assin ja Ronjan kanssa, olen huomannut että se arastaa tilanteita kun olemme joko tyttöjen reviirillä tai tytöt meillä.

Illan aikana valoimme tinaa; myös jokaiselle koiralle sulatettiin oma tina jota sitten hartaasti tulkittiin. Nallen tinasta tuli ihan selvä golfmaila. Minun tinani muuttui oudoksi möykyksi, mutta rahaa siinä oli ihan kohtuullisesti. Selvä päätelmä: Nalle alkaa golffaamaan ja minä tienaan sen seurauksena suuret summat rahaa :-)

Annus horribilis

Kauhea vuotemme on viimein vaihtumassa uuteen, toivottavasti moninkerroin parempaan. Vaikka Nallen elämä on pysynyt suhteellisen vakaana, ei sekään ole muutoksilta välttynyt; ei enää agilityä, ei koirarantaa, ei enää lenkkejä meidän "omassa" pikkumetsässä. Onneksi pieni koira ei kuitenkaan ole osoittanut stressin merkkejä, mitä nyt vähän uppiniskaisuutta.

Tässä vaiheessa on hyvä kiittää kaikkia teitä jotka piditte meidät pinnalla ja autoitte huolehtimaan Nallesta. Kiitos äiti ja isä, Henna, Sari, Taina ja Esa sekä Kaisa.

Kiitos kaikille ystäville jotka ovat antaneet minulle tekohengitystä. Jaksattehan hiukan vielä, ehkä jo kohta pysyn pinnalla ihan itse.

Vielä hiukan joulua

Jouluaatto sujui kaikista peloista huolimatta hienosti; Pepi ja Nalle eivät kertakaan rähisseet, vaan ilta sujui rauhallisesti. Nalle tosin istui pelokkaana koko illan jonkun sylissä (lähinnä mummun tai vaarin) ja Pepi nukkui Tainan jaloissa, joten ihan "normaalisti" koirat eivät olleet. Marraskuussa tehty räminäpurkkihoito tehosi siis kerrasta. Upeaa! Kiitos vinkistä Kontaktikoirien Katille.

Nallen lahjasaalis näytti tältä:

Kuvasta puuttuu aattoiltana tuhottu kinkkupaketti ja Pepiltä saadut namit. Ostin Nallelle yksinäisiä arkipäiviä varten uuden aktivointilelun ja se onkin osoittautunut yllättävän haastavaksi kapineeksi. Parin päivän harjoittelun jälkeen pieni koira ei ole vielä ratkaissut sinisen pullon arvoitusta :-)

Joulupäivänä teimme nostalgialenkin "pieneen salaiseen metsäämme", jossa edellinen käyntimme taisi olla vuosi sitten jouluaattona. En tiedä kumpi oli iloisempi lenkistä, koira vaiko emäntä :-)

Vakooja-Nalle

Jouluaatto

Kuvia Nallen jouluaatosta:

Teimme parin tunnin metsälenkin Pepin ja Tainan kanssa.
Näin jouluista oli Porin metsässä.

Mummun ja Vaarin sylit olivat illan ajan Nallen suosiossa.

Pepi otti rennosti

Mummu antoi pojille hyvälle tuoksuvat paketit joiden sisältä paljastui kinkkua :-)

Kun omat paketit oli avattu, Nalle ojensi auttavan tassunsa Mummulle

Karhunpoika sairastaa

Kävimme tänään vahvistamassa eläinlääkärillä sen, mitä jo epäilinkin: Nallella on silmätulehdus. Pieni koira on ollut aina tosi terve, joten tällainen pikkusairauskin tuntuu minusta isolta jutulta. Yksi lääkekuuri on tätä ennen syötetty tulehtuneeseen koiran(!)puremaan, muuten Nalle on ollut terve poika. Lääkkeen truuttaminen silmäluomen alle on ihan kauheaa (ja se on vasta ehditty tehdä kerran); apukädet olisivat jälleen tarpeen. Toivottavasti onnistun kuitenkin riittävästi läkitsemään silmiä, jotta jouluaattoon mennessä olisi tartuntavaara ohi, muuten on Pepi kohta samassa jamassa.

Joulun odotus aloitettiin eilen kuusen haulla. Nalle oli ihan ihmeissään kun köröttelimme kuusikauppaan autolla ja sitten ympärillä oli yht´äkkiä puu jos toinenkin. Oma kuusi löytyi helposti; se odottaa vielä ulkona jouluaaton lähestymistä. Nyt joudun vahtiman Nallea silmä kovana, sillä en halua sisälle "merkattua" puuta :-)

Muistatko miltä lumi näyttää?

Teimme reippaan aamulenkin jälleen Porin metsän koirapolulla. Päivittäinen sade onneksi piti tauon ulkoilumme ajaksi. Näin joulukuista ja talvista täällä on (kännykällä kuvattu):

Vetistä menoa

Joulukuun jokaisena päivänä on satanut; mistä tätä vettä riittää? Nallekin on jo niin tottunut sateeseen, ettei se yhtään pistä vastaan ulosmenoa vaikka taivaalta ropisee vettä alas kaatamalla. Ikävää on pakollinen kuivaussessio kun palataan takaisin sisälle. Sateesta oli se hyöty, että saimme tänään lenkkeillä ihan rauhassa Porin metsän koirapolulla. Nalle saikin olla pitkän matkaa vapaana. Teimme myös odotus ja sivulletulo -harjoituksia. Harjoittelemme nykyään ihan liian harvoin ja siksi olikin kiva huomata että kyllä pienen koiran päässä jotain pysyykin. Odottaminen sujuu mallikkaasti, minä voin kävellä pitkälle ilman että Nalle lähtee perään ilman lupaa. Helppoahan se tietysti on kun ei ole minkäännäköisiä ärsykkeitä lähitienoillakaan.

Tällaiset onnistuneet lenkkihetket lievittävät hitusen minua alati vaivaavaa huonoa omaatuntoa; tuntuu siltä että en pysty tarjoamaan Nallelle riittävästi virikkeitä ja aktivointia. Suhtaudun ehkä turhankin vakavasti välillä koiran omistamiseen. Ajatukseni kuitenkin on, että kun on tehnyt päätöksen koiran ottamisesta, on samalla sitoutunut hoitamaan sitä koko koiran elämän ajan mahdollisimman hyvin, tuli mitä tuli. Koira ei pysty itsestään huolehtimaan. Enkä tarkoita mitään hanhenmaksapalleroiden tarjoamista vaan ihan perusasioiden kunnossa olemista. Meillä se on tarkoittanut esimerkiksi hyvin säännöllisiä rutiineja ja pentuajan tiukkaa komentoa (joka on muuttunut nyttemmin aika lällyttelyksi). Minulla on kuitenkin koko ajan sellainen olo että täytyisi olla enemmän; koulutusta, aktivointia, seuraa.

Vedestä ja koirista huolehtimisesta tuli mieleen yksi koko viikon mieltäni askarruttanut asia. Nokian vesiongelmat ovat olleet uutisissa nyt reilun viikon. Yhdessä uutispätkässä näytettiin vesipullojen jakoa, ihmiset saivat pulloja perheen väkiluvun mukaan. Minä jäin miettimään että huomioitiinko lemmikkieläimiä mitenkään. Saivatko 3 nöffin taloudet ekstravettä? Entä miten lehvät, kanat ja lampaat selvisivät? Onko Nokialla edes tuotantoeläimiä? Ja koska tässä vaiheessa kaikki lukijat pitävät minua jo ihan pehmeänä, uskallan tunnustaa senkin että kävin jopa Nokian kaupungin kotisivuilla katsomassa, onko annettu erikseen ohjeita eläinten juomisesta. Juu, pöpi mikä pöpi. Mutta onhan asia yleisesti ottaen pohtimisen arvoinen: kun ihmisellä on kriisi, jaksaako hän enää huolehtia eläimistään?

Pikkujoulukettu

Ostin tänään Nallelle joululahjaksi ketun; se tuijotti minua niin pehmeänä ja söpönä kaupan hyllyllä, etten voinut vastustaa. Kun pääsin kasseineni kotiin vastassa oli tuttuun tapaan innokas pikkurusseli. Ja ennenkuin olin saanut takin pois päältäni, riepotti Nalle jo kassista löytynyttä kettua ympäri taloa. Pikkukoira oli niin iloinen löydöstään, etten hennonut ottaa kettua siltä pois. Nalle saikin sitten pikkujoululahjan :-)

Viihdemaailman tähdet

Viikonloppuna lenkkeiltiin Tyttöystäväduon kanssa pariinkin otteeseen. Lauantai-iltana tosin tehtiin vain yhteinen lottoreissu kioskille. Tyttöystävien emäntä piipahti lähikauppaan ja minä jäin koirien kanssa pihalle. Ohikulkenut mies totesi minulle: "sulla on siinä kaikki viihdemaailman tähdet; Frasierin koira, Lassie ja Dalmatialainen". Joduin toteamaan, että niinhän asia tosiaan onkin. Ronja ja Assi mielletään aina helposti "elokuvarooleihinsa", mutta Nallea luullaan yleensä Olvi -koiraksi. Kyllä me yksi oikea Olvi -koirakin tunnetaan. Mikäli kettuterrieri Vinskin emäntä sattuu tätä lukemaan niin täällä heilutellaan teille sekä kättä että tassua :-)

Sunnuntaina tehtiin kevyt kolmen tunnin aamulenkki Porin metsässä. Nallella on menossa joku ahdistelen-Ronjaa-täysillä -kausi. Se roikkuu 13 -vuotiaan vanhan neidin takamuksessa takiaisen lailla. Tyttöystäväduon emännän mielestä se saattaa tarkoittaa että Ronjalla on tulossa anaalirauhasten tulehdus eli Nalle toimii näppäränä terveydentilan mittarina :-) Onneksi lenkeillä Nalle kuitenkin antaa Ronjan olla suurimman osan aikaa rauhassa.

Marraskuu

Marraskuu on hurahtanut ohi lähes huomaamatta. Kaikenlaista on tapahtunut:

Ensilumi satoi maahan marraskuun ensimmäisenä päivänä joka oli Pyhäinpäivä. Meillä tuli talo täyteen vieraita ja Nallella oli monta uutta uni- ja rapsutuskaveria :-)

Nalle oli uudessa paikassa yökylässä. Paikka oli itsessään tuttu eli tyttöystävien koti! Tyttöystävät tosin olivat itse lomailemassa Hämeessä, joten Nalle sai nauttia Assin ja Ronjan emännän seurasta ihan yksinään. Kaikki oli sujunut hyvin -Nalle on tottunut pennusta asti olemaan hoidossa jos missä, joten se ei turhia stressaa.

Isänpäivänä kävimme tervehtimässä sekä isää että vaaria (siis minun, ei Nallen). Samalla oli mahdollisuus yrittää jälleen Pepin ja Nallen samassa huoneessa pitämistä. Olin saanut neuvoksi koittaa räminäpurkkia ja vesisuihkua poikien rahoittamiseksi. Päätimme Tainan kanssa kokeilla räminäpurkkeja, sillä molemmat pojat ovat omilla tavoillaan ääniherkkiä (Pepillä mm. helikopterit, Nallella huutaminen). Askartelin pari tölkkiä, pojat vietiin Tainan vanhempien luokse sillä emme halunneet kokeilla räminää ensimmäisellä kerralla kummankaan kotona. Treenimme meinasi vesittyä alkuunsa, sillä jostain kumman syystä pojat viihtyivät pitkään ihan eri huoneissa, ihan kuin eivät olisi toisiaan huomanneetkaan. Rähinähän siitä kuitenkin syntyi alun kyräilyjen jälkeen, räminätölkit heitettiin koirien jalkoihin (ei siis osuttu, ei kannata hälyttää eläinsuojelua vielä) ja niin siinä kävi kuin olin jo uumoillutkin; Nalle pelästyi ja yritti hädissään Kaisan syliin. Pepi ei ollut oikeastaan moksiskaan koko jutusta, joten se sai sitten hiukan muunlaista sapiskaa... Tämän jälkeen olikin rauha maassa; toinen koira mökötti ja toinen pelkäsi, mutta ainakin olivat samassa huoneessa tappelematta. "Räminäterapia" toistettiin mummulassa, jossa pojat aloittivat välittömästi riidan; lopputulos oli sama -Nalle pelästyi ja Pepi ei. Hiljaista joka tapauksessa tuli; Nalle istui Kaisan sylissä niin kauan että Pepi lähti kotiin; vasta sen jälkeen se uskalsi lähteä liikkeelle. Näiden kokemusten perusteella on toivoa siitä että joulu sujuisi rauhallisemmissa merkeissä, en vain tiedä miten kivaa on jos Nalle joutuu pelkäämään koko aattoillan...

Olin reilut kaksi viikkoa putkeen kotona, joten ehdimme lenkkeilemään pitkin Porin metsiä kerrankin ihan kunnolla. Elimme aikamoisessa symbioosissa koko tuon ajan; kaupassakin kävimme yhdessä :-) Paluu arkeen ei sitten ollutkaan meille kummallekaan yhtään kivaa (ne aamuherätykset...)

Kävimme tekemässä Pipan kanssa päiväpatikan Noormarkussa. Nalle nautti selvästi täysin siemauksin metsässä kulkemisesta; se spurttaili metsäpoluilla ja joen reunustoilla niin innokkaasti, että tulipa sitten puljattuakin (kunnon partioretekellä aina jonkun pitää puljata). Nallen mielestä parasta taisi silti olla tauko nuotiopaikalla, sillä sehän tietää makkaranpaistoa :-)

Nalle odottaa että Pipa saisi makkaratikun valmiiksi

Syyslomaa

Tällä viikolla on oltu syyslomalla; ei kuitenkaan töistä mutta koulusta kuitenkin :-) Se on tarkoittanut ettei Nallen ole tarvinnut viettää yksinäisiä iltoja kotona. Olemme olleet reippaita ja haravoineet pihaa sekä lenkkeilleet tyttöystävien kanssa. Erityisen mukavaa oli seurata Nallen ja Ronjan leikkiä. Ronja täytti viime viikolla 13 vuotta, mutta ikä ei tätä dalmisneitoa vielä paina: se innostui leikkimään Nallen kanssa oikein kunnolla. Näitä kaveruksia on kyllä hienoa katsoa; vaikka toinen on iso ja toinen pieni, koirat muistuttavat silti omituisella tavalla toisiaan. Ne liikkuvat samalla tavalla, ovat molemmat persoja ruualle ja molemmat ovat yhtä hellyydenkipeitä :-) Ronja ei onneksi halua istua sylissä koko ajan...

Viime viikonloppuna tapasimme Pepikin pitkästä aikaa synttärikahvien yhteydessä. Päätimme jälleen optimistisesti koittaa miten pojat käyttäytyvät kun ei olla kummankaan kotona. No riitahan siitä taas tuli. Joulu lähestyy hurjaa vauhtia; jotain pitäisi keksiä jotta saisimme viettää rauhallisen joulun molempien koirien kera.

Nallen trimmauksen jälkeen en olekaan laittanut pienestä koirasta tänne kuvaa. Minusta on aina yhtä jännittävää huomata, miten pörröisestä karvapallosta kuoriutuu jäntevä ja lihaksikas koira. Ainakin minusta Nalle on ihan hyvässä (timmissä) kunnossa, mutta olen vain tämän yhden koiran asiantuntija :-)

Pörrön viime hetket

Dramaattinen otsikko, kevyempi todellisuus: pörrö-Nalle kohtaa huomenna trimmaajan, joten hetken ajan pieni koira on jälleen tylsästi siisti ja slimmattu. Ilmatkin kylmenivät sopivasti :-)

Lihaisampi juttu

Oven taakse oli ilmestynyt kaksi muovikassillista peuraa Nallelle. Se oli kiitos metsästäjille lahjoitetuista omenoista. Kiitospussit kiinnostivat pientä koiraa kovasti; kävipä se vähän lipaisemassa avoimessa pussissa olevia herkkuja.

Vaikka Nallen puolesta olinkin hyvin kiitollinen, en itse ollut kovinkaan innostunut lahjasta; hyvälle teurastajalle olisi ollut tarvetta luiden pilkkomisessa (tirvaisin itseäni pari viikkoa sitten kirveellä sormeen, että se siitä partiolaisesta). Pussittelin kuitenkin "urheasti" luut ja rasvat pakastepusseihin. Herkkuja oli niin paljon, että osa niistä lähetettiin Pepille.

Vaikka peura Nallelle maistuikin, niin parasta ovat silti Denta Stixit :-)

Vastahankaa

Nalle sai ilmeisesti kesällä liikaa vapauksia omalla pihamaalla, sillä se on alkanut hangoitella sisääntuloa vastaan. Yleensä lenkiltä tullessamme päästän Nallen kotipihaan vapaaksi. Kun sisäänmenon aika on edessä, pienen koiran korvat muuttuvat vesi-, ilma- ja äänitiiviiksi, se välttelee katsekontaktia viimeiseen asti ja luikahtaa piiloon pihakuusen taakse.

Nallen erikoisin viivyttelytyyli on "suolapatsas". Se jähmettyy pihan perälle seisomaan ja saattaa pysyä liikahtamatta minuutteja ja taas minuutteja. Jos lähden kävelemään sitä kohti, Nalle saattaa ottaa askeleen tai pari ikään kuin sanoakseen "joo joo, kyllä mää tulen". Mutta ei se tule vaan jämähtää uudelleen pieneksi koirapatsaaksi.

Tästä linkistä löytyy kuvasarja tämän päivän viivytystaistelusta. Nalle lähestyi hitaasti taloa, pysähtyi välillä paikoilleen, katseli oikealle ja vasemmalle ja lopuksi vielä rappusten juurella aloitti venyttelysession :-)

Kuvista näkyy myös hyvin että trimmauksen aika alkaa olla käsillä; Nalle rapsuttaakin jo aika paljon. Minä en vain haluaisi luopua pörröisestä koirastani...

Rokotettu

Kahdesta syksyn tärkeästä asiasta on toinen nyt hoidettu, eli Nallen rokotukset ovat jälleen kunnossa seuraavan kahden vuoden ajaksi. Eläinlääkärin odotushuoneessa näimme ainakin minusta jännittävän asian: ihka oikean ja elävän haukan. Sen kummempaa lajimääritystä en häpeäkseni osaa tehdä, mutta selväksi tuli että haukka oli silmästään vahingoittunut ja oli hoidon jälkeen menossa jopa viikoiksi toipumaan ennen vapaaksi pääsyään. Lintu näytti upealta ja Nallekin katseli otusta kiinnostuneena.

Hoitopöydälle jouduttuaan pieni koira tajusi että oli tapahtumassa jotain epämiellyttävää; se yritti kavuta hädissään syliini, vinkaisi lujaa ensimmäisen piikin jälkeen -toinen menikin sitten huomaamatta. Eläinlääkäri huomautti että Nallelle on alkanut muodostua hammaskiveä ja juuri keväällähän tehtiin kunnon hammaskiven poisto! Ongelmana on ettei Nalle ole yhtään kiinnostunut puruluista; olen yrittänyt tarjota sille vaikka minkälaista kovaa pureskeltavaksi. Eläinlääkärin vinkki oli leikkiä vetoleikkejä hamppuköyden kanssa; se kuulemma puhdistaa hampaita tehokkaasti. Nyt täytyy vain leikkiä päivät pääksytysten kaikenlaisia vetoleikkejä, eihän tässä enää mukaan auta :-)

Rasvaletti

Vietimme tänän Nallen kanssa laatuaikaa omalla pihalla. Olen koko viikon juossut paikasta toiseen (töissä, koulussa, Turussa, Tampereella...); nyt oli aikaa istua alas ja nauttia hetkestä. Tuntui että Nallekin oli tyytväinen; se hyöri omissa touhuissaan pihalla mutta aina välillä se tuli nuolemaan nenänpääni märäksi. Haluan kovasti ajatella että se oli pienen koiran tapa sanoa "kiva että olet kotona".

Ettei mennyt laatuaika ihan vain nautiskeluksi niin tein pikaisen "pyörähuollon". Pyöränketjut olivat kitisseet jo hetken aikaa sen verran kuuluvasti että oli pakko rasvata ne; ensimmäisenä käteen osui ruokaöljy joka toimikin täydellisesti; sain jälleen hiljaisen kulkupelin.

Nallekin oli äkännyt maistuvan aineen; se oli käynyt maistelemassa maahan tippunutta öljyä ja ehkäpä nuolaissut vähän ketjujakin. Se jäi kiinni kun aloin ihmettelemään miksi koiran pää oli kastunut; kun tutkin asiaa tarkemmin huomasin ettei pää ollutkaan vedestä märkä vaan öljyinen! No, toivottavasti rypsiöljy tekee hyvää koiralle myös ulkoisesti...

Ei paahtoa kiitos

Nalle on yllättäen kehittänyt uuden pelon; se pelkää leivänpaahdinta. Tilanteen laukaisi 7 vuotta käyttämättä ollut leivänpaahdin. Vaikka miten sitä yritin puhdistaa, niin ensimmäisellä käyttökerralla se kärytti jonkin verran. Nalle tärisi ja yritti väkisin päästä syliin; kun en ottanut se kipitti olohuoneeseen sohvan nurkkaan tärisemään ja yritti myös päästä ulos. "Kohtaus" kesti tunnin verran. Unohdin koko asian kunnes taas eilen kaivoin paahtimen kaapista. Sama tilanne toistui jälleen; Nalle ei nähnyt kun kaivoin paahtimen kaapista joten pelkotilaa ei laukaise itse laitteen näkeminen. Eikä tilannetta laukaise se pomppuäänikään joka tulee kun leivät ovat valmiita, sillä Nalle aloitti tärinän jo ennen sitä. Uskon, että tilanne liittyy jotenkin paahtimesta tulevaan hajuun vaikka minä en sitä haistakaan. Nalle oirehtii niin pahasti etten voi kuvitellakaan paahtavani leipää aamuisin ennen töihin lähtöä, sillä siinä tilassa olevaa pientä koiraa en uskaltaisi jättää yksin kotiin (leivänpaahtimen kanssa). Kummallista on pienen koiran elämä :-)


Kuva-arvoitus: mitä tämä äärettömän epätarkka ja suttuinen kuva esittää?

Vastaus: Käsivarteni Nallen kynsienleikkuun jälkeen...

Hetkiä

Kiirettä on pitänyt ja pieni koira on jäänyt luvattoman heikolle huomiolle viime aikoina. Uusi elämäntilanne (työ + 2 eri opiskelua päällekkäin) vaatii järjestelemistä eikä yllätyksiltä ole voitu välttyä. Tässä kuitenkin muutamia hetkiä Nallen (ja emännän) elokuusta:

- Nalle oli lomamatkalla maalla viime viikonloppuna. Siellä se sai elämänsä ensimmäisen saaliin: myyrän! Valitettavasti(?) kamera ei ollut mukana ja tarina ei muutenkaan ihan tarkkaan kerro mitä tapahtui, mutta saalis oli saatu kiinni ja hengiltä.

- Tyttöystäväduo saapui viimein takaisin kaupunkiin pitkältä kesälomaltaan. Jälleennäkeminen oli riemukas, niin koirista kuin emännistäänkin :-)

- Kuluneella viikolla Nalle on saanut erityishuomiota kun minä istuin illat koulussa. Tyttöystäväduo kävi hakemassa pienen koiran kolmena iltana lenkille jotta Nallen ei tarvinnut olla yksin koko päivää.

- Perjantaina "palautimme palveluksen" ja veimme tyttöystäväduon lenkille. Tämä olikin minulle ensimmäinen kerta kolmen koiran taluttajana *huh* Herätimme varmasti loputtomasti hilpeyttä ohikulkijoissa, sillä olin välillä täysin solmussa kolmen hihnan kanssa. Onnistuimme kuitenkin tarpomaan tunnin lenkin ja sain Assin ja Ronjan ehjänä kotiin saakka.