Taas on aika trimmauksen...

Ennen:



Jälkeen:

Näyttäytymässä jälleen

Kävimme Ulvilassa Match Showssa. Koiria oli jälleen paljon ja harmitti että kehät olivat pienehköissä sisätiloissa kun ulkona paistoi aurinko. Mutta eihän kevätsäästä koskaan ennakkoon tiedä. Tällä kertaa myös Pepi osallistui kisaan.

Meillä ei mennyt millään lailla hyvin; Nallea kiinnostivat maneesin tuoksut enemmän kuin kaunis seuraaminen. Tuomari ei edes miettinyt vaan antoi nopsasti punaisen nauhan kilpakumppanillemme. Nalle ei myöskään sijoittunut sinisten kehässä, mutta Pepi sen sijaan nappasi neljännen sijan! Onnea Pepille!!!!

Kuviakin yritimme ottaa, mutta kameramme ei pitänyt maneesin hämyisästä valaistuksesta. Tässä yksi huono otos Tainan ja Pepin menosta:

Match Show -kausi avattu

Pitkäperjantaina suuntasimme kevään ensimmäiseen Match Showhun -niitä onkin huhti -toukokuun aikana luvassa vaikka miten monet. Edellisistä mätsäreistämme oli jo runsaasti aikaa (heinäkuu) joten homma oli hiukan hakusessa. Kylmästä ilmasta ja pääsiäispyhien runsaasta mätsäritarjonnasta huolimatta paikalla oli tosi paljon koiria. Pepi oli ihmisineen myös paikan pääll, mutta ainoastaan "kisaturistin" roolissa.

Harri joutui kehään Nallen kanssa hiukan kylmiltään, sillä jo viikon vihoitellut selkäni alkoi olla niin huonossa kunnossa etten olisi kehässä pärjännyt. Pojilla on kyllä takanaan menestystä näyttelykehässä joten mistään ensikerrasta ei ollut kyse. Ennen kehään menoa pidettiin vielä kontaktin ja seisomisen pikatreenit :-)

Itse "show" sujui ihan mukavasti; Nalle otti kontaktia ja jopa seisoi hetkittäin "tönössä" kuten me seisomista kutsumme. Sininen nauha sitten kuitenkin tuli, mutta myös hiukan menestystäkin; Nalle oli pienten koirien sarjassa sinisten neljäs. Koiramäärään ja harjoittelun laatuun nähden ihan mallikas tulos. Kotiin toimme ruusukkeen ja siansorkan(!) joka oli pienelle terrierillemme hiukan turhan järeä makupala.

Illalla Nalle pääsi vielä Vaarin syntymäpäiville, jossa ohjelmassa oli Pepin kanssa tuhtaamista (= ei oikein jaksettaisi painia, mutta vähän täytyy kuitenkin kellistellä), Mummun kinkkunumero sekä kaikkien halukkaiden pusuttamista. Onnea vielä 84 -vuotiaalle Vaarille!

Kettua mä metsästän...

Kävimme jälleen keinoluolilla ja tällä kertaa Pepi lähti mukaan. Koiria oli paikalla viimekertaista enemmän ja nähtiinpä tuttujakin. Nalle ei "pettänyt" meitä tälläkään kertaa; se syöksyi ahdinkoon sen kummempia miettimättä ja haukkui kettua mallikkaasti. Pois Nalle ei olisi millään halunnut lähteä.

Pepi ei tälläkään kertaa innostunut koko hommasta -tuskastuneena koko touhuun se meinasi jättää Tainan jaloille kostean vastalauseensa :-) Luolahommista enemmän ymmärtävät sedät kuitenkin kannustivat tuomaan Pepin vielä uudestaan keinoluolille; ehkä se vain syttyy hitaasti.

Tämä oli Nallen viimeinen keinoluolakerta ainakin vähäksi aikaa, sillä totesimme että seuraavaksi täytyisi jo päästä tositoimiin. Mutta mistä löydämme metsästäjän joka ottaisi mukaan kaksi ummikkoihmistä ja yhden aloittelijakoiran?

Pepi ja Nalle odotushuoneissaan

Vauhtiviikonloppu

Nallen keväinen viikonloppu sujui vauhdikkaasti: lauantaista sunnuntaihin pieni koira pääsi maalle, jossa sai riekkua vapaana pitkin metsiä ja peltoja.

Sunnuntaina menimme koirarannalle tapaamaan muita russeleita: mukana oli Pepin lisäksi jackrussellinterrieri Roosa ja uusi tuttavuus jackreussellinterrieri Riku. Ilma oli jälleen upean aurinkoinen. Aluksi kaikki sujui mukavasti; Riku oli vielä sen verran nuori, että Nallekaan ei alkanut rähisemään. Nalle jopa pystyi touhuamaan välillä itsekseenkin kun Pepi ja Riku painivat keskenään.

Valitettavasti tunnelma hiukan muuttui: laitoin Nallen Roosan saapuessa hetkesi kiinni ja ilmeisesti vapaana ollut Riku kävi sitten "liian lähellä" haastamassa leikkiin. Nallella paloivat hermot. Kun päästin sen jälleen irti, Nalle haastoikin Rikun kanssa riitaa kiihkeämmin. En uskaltanut odottaa tilanteen kehittymistä vaan nappasin pienen rähisijämme kiinni :-(
Loppuajan Nalle sitten joutui seuraamaan muiden telmintää hihnan päästä *huokaus*.

Sunnuntain agilityssä vauhti sitten loppuikin kesken. Viisi koirakkoa odotteli aikansa ohjaajaa paikalle -jota ei sitten koskaan näkynyt. Pääsimme kuitenkin halliin sisälle ja teimme harjoitusradan "omasta päästämme". Juoksin vain Nallen kanssa radan läpi, en jaksanut keskittyä ohjaamiseen sen kummemmin. Kerrankin myös Nalle oli väsynyt; laitoin sen harjoitusten lopulla auton perään odottelemaan ja pieni koira kyhjötti boksissaan auton peräkontissa ihan uupuneena. Pakko oli kuitenkin istua ja katsoa mitä hallilla tapahtuu.

Illalla kävelimme vielä lähihuoltamolle täyttämään pyörän rengasta ja sitten lähikauppaan (tosi-tv -namiostoksille). Unohdimme ottaa Nallelle odotusnameja kaupan edustalle, joten oli pakko ostaa Nallelle lakua palkaksi :-) Ei sitten laku kelvannut, joten pitäydymme jatkossa kauppareissuilla ihan niissä perusnappuloissa.

Kevättä rinnassa

Kevät saapui kunnolla perjantaina ja sää oli hieno läpi viikonlopun. Perjantaina teimme pyörähuoltoa pihassa ja samalla pyörääni asennettiin kori, jossa olisi tarkoitus kyyditä Nallea kesän tullen.

Saas nähdä saadaanko Nallea pysymään pyörän kyydissä; itse uskon että kunhan se vain tottuu koriin niin ongelmia ei ole. Nalle varmasti nauttii kyydistä ja maisemien katsomisesta.

Pyörähuoltoa tupsahti piristämään Nallen tyttöystävätrio Assi, Lilli ja Ronja. Nallen mielestä Ronja on ihaninta mitä voi kuvitella. Se ei jätä hetkeksikään dalmisneitoa rauhaan, vaan roikkuu peesissä terrierin sinnikkyydellä.

Ronja ei paljoa Nallesta perusta vaan antaa pienen koiran touhuta omiaan. Assi ja Lilli ovat varmasti vain helpottuneita kun niiden ei tarvitse olla Nallen rakkauden kohteena.

Sunnuntaina olimme parin viikon tauon jälkeen agility -treeneissä. Assi lähti mukaan emäntänsä kanssa katsomaan miten Nallella sujuu. Hyvinhän se sujui -koiralta. Ohjaaja oli ihan hukassa; rata oli piiiiitkä (21 estettä) ja jostain syystä oikea järjestys oli kovin vaikea muistaa. Minä kuulemma hätäilen ja hermoilen liikaa. Täytyisi osata mennä rauhassa, sillä koira aistii ihmisen hermoilun. Nalle jo hiukan irtoaakin,eli ihan joka esteelle ei tarvitse mennä saattamaan. Koira on vain niin hirmuisen nopea että perässäpysyminen ja oikea-aikainen ohjaaminen on arvossaan. Vaikka koira on miten viisas ei auta jos ihminen huutaa "aaaaputki", kun vaan siitä putkesta täytyisi mennä :-)

Nallerahaa

Posti toi tänään uuden upean pankkikortin -siinä komeilee Nalle! Kortista en nyt viitsi laittaa kuvaa tänne, mutta tässä kuitenkin kuva joka komeilee kortin pohjalla:

Hiukan kuvaa pilaavat pankin logot ja muut pakolliset tiedot, mutta mitäpä tuosta. Toimitusaika oli muuten uskomattoman nopea -tilauksesta toimitukseen meni alle viikko!

Kissan kynsissä

Nallen ihmiset hajaantuivat viikonloppuna harrastamaan partiota Parkanoon ja Ylöjärvelle. Tämä tarkoitti pienelle koiralle hoitopaikkaa -joita tällä kertaa oli kaksin kappalein. Alkuperäisen suunnitelman mukaan hoitopaikassa A piti olla perjantaista lauantaipäivään, ja sitten vaihto hoitopaikkaan B. B on neljästä hoitopaikastamme eniten käytetty ja sinne Nalle otetaan onneksi aina avosylin vastaan.

Suunnitelmiin oli kuitenkin tullut muutos perjantai-iltana. Hoitopaikassa A on nimittäin kissa. Se on iso ja komea omanarvontuntoinen kolli Nestori. Nalle on aina ollut varovaisen kiinnostunut Nestorista, mutta kovin lähelle toisiaan ei ole poikia koskaan päästetty -yleensä Nestori pääsee vierailujemme ajaksi saunaan :-) Tai sitten se lokoilee vakiopaikallan leivinuunin päällä -sieltä se on rauhallisesti killittänyt lattialla inisevää Nallea, joka niin kovasti haluaisi tutustua tuohon kummaan otukseen. Silloin harvoin kun Nestori on laskeutunut valtaistuimeltaan alas, on Nalle äkkiä perääntynyt kauemmas (ihmisten taakse) tiiraamaan tuota oranssia oliota. Kerran Nestori lähti täysin yllättäen ajamaan Nallea takaa. Takaa-ajo kesti muutamia sekunteja, fyysistä kontaktia ei saatu aikaiseksi mutta pieni koira taisi saada trauman.

Perjantai-iltana oli jälleen tapahtunut "lähentymistä". Nestori oli ajatellut ilmeisesti viimeinkin näyttää kuka on talon valtias. Taas vältyttiin vammoilta, mutta Nalle ei ollut toipunut välikohtauksesta. Se oli ollut niin pelokas että oli katsottu paremmaksi siirtää koira heti toiseen hoitopaikkaan. Sunnuntaina kun kuulimme tästä ei voinut olla kummastelematta sitä, miten eri tavalla koiramme eri eläimiin suhtautuu: keskiviikkona ajettiin hurjana kettua "luolastossa" ja pari päivää myöhemmin pelättiin kotikissaa.

Keinoluolilla

Nallen toinen kerta keinoluolilla Nakkilassa (ensimmäisestä kerrasta voi lukea täältä). Itse olin ensikertalaisena paikalla ja jännitin toimisiko Nalle yhtä hienosti kuin olin ensimmäisestä kerrasta kuullut.

Ensin saimme seurata miten agilitytuttumme parson-neiti Sohvi pärjäsi. Hieno neiti nyrpisti kuonoaan, laittoi tassut tanaan ja kieltäytyi menemästä pimeään, pahanhajuiseen putkeen. Pienen suostuttelun jälkeen Sohvi suostui seisomaan putkessa, mutta sen ystävätär parson-Alma ei taipunut edes siihen. Koirat olivat niin tyttöjä että! Putkea kävi haistelemassa myös pari mäyräkoiraa, joista toinen uskaltautui haukkumaankin putkessa, toinen ei suostunut menemään ahdingon läpi.

Vaikka suhtaudun hiukan kaksijakoisesti keinoluolailuun, oli mieletöntä nähdä miten Nalle oli heti elementissään päästessään putken suulle. Harri antoi pienen tuuppauksen kohti ahdinkoa, mutta muuta ei sitten tarvittu. Se meni suoraan ketun luokse ja alkoi haukun. Kettua siirrettiin ja Nalle seurasi perässä. Pois se ei olisi malttanut tulla ollenkaan. Oi, miten ylpeitä olimme pienestä luolakoirastamme! Joku paikallaolijoista puhui jo luolakokeistakin, mutta saimme jälleen kerran todeta että meillä on "väärän rotuinen" koira.

Tänään taas kristallisoitui omassa mielessä se, miten tärkeää on antaa koiralle mahdollisuus toteuttaa niitä vaistoja mitkä sillä rotunsa puolesta on.

Ronkeli tykki

Agilityssä tahkotaan edelleen keppien parissa. Namin kanssa Nalle menee kepit yleensä suht´hyvin, mutta ilman namia ei ollenkaan. Ohjaajan analyysin mukaan koira kyllä tietää mitä sen pitäisi tehdä, sitä ei vain nappaa. Esteet ja hypyt ovat kivoja, kepit eivät. Sunnuntain treeneissä opimme, että minäkin tarvitsisin hiukan namia, sillä koiran ohjaaminen keppien toiselta puolelta ei onnistunut ollenkaan (siis niin että ihminen on lähtötilanteessa eri puolella keppejä kuin koira). Ei siis kerta kaikkiaan mennyt ollenkaan jakeluun! Kuivatreeniä ilman koiraa täytyisi nyt tehdä rutosti -mutta kuka palkkaisi ja kehuisi minua????

Mainetta olemme ilmeisesti jo ehtineet saada. Uusi ohjaajamme kysyi Nallen nähdessään "tämäkö on se uusi tykki?". Olemme kuulemma siinä tilanteessa että koira kyllä tietää mitä tehdä kunhan ihminenkin osaisi. Eli nyt täytyisi saaada omaan päähän pikkuhiljaa valssaukset ja persjätöt ja mitä niitä nyt onkaan. Hermoilen kovasti kentällä ja se tunne tarttuu Nalleen. Koira on minulle liian nopea ja minä sekoilen kun yritän pysyä perässä. Kun pitäisi sanoa putkeen sanonkin hyppää, kun pitäisi sanoa pussiin huudankin HUIIIIIII! Tätä huita käytän aika paljon :-)

Sitten on vielä lähtöongelma: Nalle ei millään pysty odottamaan lähtökäskyä, vaan varastaa jatkuvasti. Kotona olemme harjoitelleet paljon paikallaanoloa -sekä sisällä että ulkona. Nalle on edistynyt asiassa valtavasti sitten toko -päiviemme. Se odottaa kiltisti paikallaan pidempiäkin aikoja. Mutta kotona ei kuonon edessä olekaan houkuttelevaa estettä jonka yli olisi ihan pakko HETI hypätä.

Nalle on aina ollut ahne pieni koira. Kaikki syötävä on uponnut sen kitaan ihan muutamaa poikkeusta (kurkku, tomaatti, sipuli) lukuunottamatta. Viimeisen puolen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut muutos; suursyömärimme on muuttunut ronkeliksi. Kaikki ruoka ei enää kelpaakaan. Tai kelpaa vain jossain tietyssä muodossa. Tästä on hyvänä esimerkkinä porkkana:

Nalle on saanut aina silloin tällöin ruokansa joukossa porkkanaraasteen jämiä ja hyvin on maistunut. Nalle myös rouskuttaa iloisesti pieniä porkkananpaloja -mutta vain kädestä annettuna. Jokin aikaa sitten tein pikkuisia porkkanatikkuja, ja annoin niitä siinä sivussa myös Nallelle, joka hotki oranssit herkut nopeasti parempiin suihin. Sainpa sitten mielestäni hyvän idean: sekoitan päivän ruoan joukkoon pikkuisia porkkananpaloja herkkusuulle rouskuteltavaksi. Mitä tekee ronkelimme: plokkaa äärimmäisen taitavasti ruokakipasta nappulat ja jättää kaikki porkkanasuikaleet syömättä. Eivät sitten kelvanneet.

Tänään tein jälleen porkkanavirheen: koska koira natusteli mielellään porkkananpaloja kädestäni, sekoitin nappuloiden sekaan porkkanaraasteen jämät. Lopputulos näkyy tässä:

Vaikka nappulat ja raaste sekoitettiin keskenään, taitava pieni koiramme sai ongittua suuhunsa pelkät nappulat. Taitaa olla turhaa haaveilla barffauksen aloittamisesta :-)

Pulkkamäessä

Nalle pääsi mukaan Ulvilan Erätyttöjen pulkkaretkelle Yyteriin. Ilma oli loistava: aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja meri kimmelsi horisontissa. Erätyttöjen "koirapartiosiipi" oli mukana aktiivisesti; vaikka Pepi oli jätetty kotiin tällä kertaa mukana oli kuitenkin Jedi ja iiiiihhhaaana berni-neito Ruusa. Ja sen lisäksi vielä pari muutakin nelijalkaista.

Pulkkailu kiihdyttää Nallea. Emme vieläkään päässeet selvyyteen siitä, paimentaako Nalle laskijoita vai haluaisiko se mukaan, joka tapauksessa haukku ja vinkuna on aikamoista. Tämän lisäksi piti vielä Jedillekin alkaa luennoimaan :-( Tästä kaikesta johtuen pieni kuumakallemme joutui välillä autoon jäähylle. Mukavaa kuitenkin oli!

Viikonloppuna

Auringonpalvontaa

Koirarannalla Pepin kanssa

Pepi

Kauneudenhoitoa ja blondikaksoset

Nallea on viimeisten päivien aikana puunattu paljon enemmän kuin pieni koira itse olisi välittänyt.

Ensin hoidettiin hampaita. Nallen hengitys on haissut jo pidemmän aikaa ikävälle huolimatta siitä että ruuan joukkoon on sekoitettu hyväksi mainostettua merilevävalmistetta ja vaikka jokaisen aterian jälkeen Nalle saa jälkiruuaksi denta stixin, jonka myös pitäisi ehkäistä hammaskiveä ja raikastaa hengitystä. Eivätpä ole nämä konstit auttaneet. Viimein ostimme Nallelle oman hammasharjan ja -tahnan. Hammaspesu ei kovasti pientä koiraa miellyttänyt, mutta kilttiin tapaansa se kuitenkin alistui toimenpiteeseen. Pesusta on jo yhden kerran jälkeen ollut selvästi apua -aiomme silti viedä Nallen vielä "hammaslääkärin" tarkastukseen.

Maanantai-iltana Nalle pääsi saunaan -mutta tällä kertaa saunakäyntiin sisältyi myös pesu. Emme pese "Pätkistämme" kovinkaan usein, suihkussa virutetaan kuratassut ja maha tarvittaessa, mutta varsinainen pesu tehdään ehkä neljä-viisi kertaa vuodessa. Ja koirashampoolla pestään pari kertaa vuodessa. Nyt teimme oikein shampoopesun, koska edellisestä kerrasta oli jo runsaasti aikaa. Tämäkin kauneudenhoito kuuluu Nallen mielestä osastoon "en pidä, mutta pakko kai tämä on kestää". Pesun jälkeiseen ohjelmaan kuuluu kauhea ravaus ympäri asuntoa itseään mattoihin, sohviin ja ihmisten vaatteisiin hieroen. Kilttiä pesukäyttäytymistä muistettiin metvurstinsiivuilla -joita Nallen iloksi sateli tällä kertaa lattialle triplamäärä :-)

Märkä ja pörröinen koira pesun jäkeen

Loma-aikojen hienouksiin kuuluu se, että koirarannalle pääsee arkena keskellä päivää. Suuntasimme siis Yyterin maanantaina. Rannalla törmäsimme kahteen kauniiseen noutajasiskokseen, "blondikaksosiin" kuten omistajansa koiria iloisesti nimitti. Nalle löysi heti blondien kanssa heti yhteisen sävelen -mikäs sitä on leikkiessä kauniissa naisseurassa :-) Toivottavasti näemme toistekin!

Ystävät

Nalle ja velipoika Pepi näkivät ensimmäistä kertaa joulun jälkeen. Yleensä pojat näkevät toisensa lähes viikottain, nyt on ihmisten kiireistä johtuen ollut pidempi tauko.


Ystävänpäivälle sovittiin lenkkitreffit. Pepi oli ensin meillä hetken verran "hoidossa" ja sitten lähdimme tuttuun metsään ulkoilemaan. Sekä sisätiloissa että ulkona oltiin tällä kertaa erityisen sopuisasti. Pojat tuijottelivat ikkunasta ulos ja haukkuivat kaukana puistossa näkyviä hiihtäjiä. Metsässä molemmilla riitti haistelemista ja merkkailua niin paljon ettei tällä kertaa tarvinnut aloittaa painiottelua ollenkaan.

Tällä viikolla on muutenkin tavattu pitkästä aikaa kavereita: tiistai-iltana tehtiin reipas lenkki Assin kanssa. Tällä kertaa siis mukana oli vain 1/3 tyttöystävätriosta. Lilli oli jätetty kotiin, sillä se ei enää jaksa pitkiä lenkkejä. Ronja taas viettää sairaslomaa Hämeessä. Mukavasti lenkki sujui pienemmälläkin porukalla.

Hyvää Ystävänpäivää!

Nalle ja Hazel

Kisaturisti

Lauantaiaamu kello 8.00. Pakkasta 24 astetta. Lähdimme katsomaan Ilmoi pidelly -kisojen (Satakunnan Partiolaisten talvikisat) lähtöä. Pakkasta oli saapunut uhmaamaan lähes 40 kisavartiota. Wau!

Ilma oli liian kylmä Nallelle. Tassuvahoista ja takista huolimatta pieni koira ei tarjennut; tietystikään emme paljoa liikkuneet vaan seurasimme miten lähtötehtävänä ollut lentokone valmistui näppärien vartioiden käsissä. Poistuimme siis nopeasti takavasemmalle -toivottavasti kaikki kilpailijat tarkenivat päivän paremmin.

Nalle tsekkaamassa Fabulandi -vartion (Ulvilan Erätytöt tottakai!) kamoja. Kaulassa pilkottaa uusi sininen huivi :-)

Tammitunnelmia:

Tunnelmia Nallen tammikuusta:

- lumi on mukava asia: mikä on sen hienompaa kuin tunkea kuono syvälle lumeen ja nuuskia talven hajuja

- pakkanen ei vauhtia hidasta: vasta kun mittari näyttää yli 15 miinusastetta ei lenkkeily enää ole ykkösjuttu

- takin saa laittaa päälle koska vaan mutta ikävä tassuvaha on sitten aivan eri asia. Vaikka pakkaskeleillä tassut rasvataan joka ikinen kerta ennen ulosmenoa, ei pieni koira totu siihen millään. On inhottavaa kun tassuja pidellään. Sylistä ei kuitenkaan pyristellä pois vaan alistutaan kohtaloon huokaillen ja täristen :-)

- uusi maailman ihanin herkku on löytynyt: rinkelit. Nalle tuijottaa aivan kuin hypnoosissa rinkeliä joka katoaa omistajan suuhun pala palalta. Kuono nuuskuttaa sulotuoksuja sentin varomatkan päässä ihanasta herkusta -tämä taas aiheuttaa rinkelistään nauttivalle ihmiselle lähes hysteerisiä hihityskohtauksia. Ja on pakko tunnustaa: toisinaan pieni koira saa oman osansa tästä uudesta herkusta...

- omistajien näkökulmasta tyhmä uutinen on se, että Nallen nappulakauppa muuttaa piiitkälle periferiaan, paikalliseen autoilijoiden ostosparatiisikeskukseen :-( Tähän asti olemme voineet hakea nappulat kävellen ja Nallekin on päässyt mukaan ostoksille. No toki mekin siellä periferiassa viikottain käymme, mutta on silti sääli että lähipalvelut karkaavat kauemmas. Nalle ei ainkaan jatkossa tule pääsemään namiostoksille niin usein. Tosin tavoitteena on ennen kesää opettaa Nalle matkustamaan pyörän kyydissä (=korissa), joten sittenhän voimme hurauttaa ruokaostoksille pyörällä.

Ilolla muuten vastaanotetaan kaikki vinkit siihen, miten koiran saa helpoiten oppimaan pyöräkorissa matkustaminen -siten että koira myös pitää siitä!

Pukkeja ja kauppareissuja

Loppuvuoden touhukkaan elämän jälkeen tuntuu että tammikuussa ei tapahdu yhtään mitään. Mutta onhan tässä nyt jotain ollut:

Nuutinpäivänä meillä kävi kaikkien aikojen ensimmäinen nuutipukki. Olimme Nallen kanssa kahden kotona (Harri oli jälleen reissaamassa Ässien perässä) kun nelijakainen ja karvainen ovikelloni ilmoitti jonkun olevan ovella -se oikea ovikellohan meillä ei toimi :-) Menin ulko-ovelle tietämättä mitä siellä oli vastassa ja erehdyin ottamaan Nallen syliini. No nuutipukkihan se siellä: pieni poika joka oli pukenut jääkiekkomaalivahdiksi (Ässät tietysti) -oli kypärät, mailat, suojukset ja ihan kaikki vermeet. Nalle tietysti pelästyi ja sai kauhean hepulin. Haukkui ja murisi niin että oksat pois. Taisi nuutipukki olla onnellinen kaikista niistä suojuksistaan. Heitin Nallen eteisen puolelle ja päästin pukin kuistille laulamaan. Mukavaa kaksikielistä lauluhetkeä säesti Nallen loppumaton haukku oven toiselta puolelta. Pukki sai palkan, Nalle ei. En tiedä jättikö pukki porttimme pieleen varoitustekstin "hullu koira, varokaa", mutta muita nuutittajia ei meillä näkynyt -tai sitten ovikello meni epäkuntoon :-)

Olisikohan ollut loka-marraskuun vaihdetta kun me saimme pikkuisen lähikaupan ihan nurkan taakse. Olimme iloisia, sillä harvoin ne palvelut paranevat ja lähikauppaa olimme monesti kaivanneet (lähin kauppa tätä ennen oli Citymarket ja ei sinne viitsi lähteä maitopurkkia hakemaan). Nalle oppi nopeasti uuden termin: "mennään kauppaan". Emme ole sitä koskaan jättäneet kauppojen eteen odottelemaan, mutta nyt jostain syystä otin Nallen heti kanssani kauppareissulle. Sidoin sen pyörätelineeseen ja heitin maahan nappuloita viihdykkeeksi. Viivyin kaupassa vrmasti korkeintaan pari minuuttia. Ulos tullessani Nalle näytti ihan tyytyväiseltä, joten uskalsin toteuttaan kauppareissun uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Nyt kun kotona sanotaan Nallelle "mennään kauppaan" se vie omistajansa suorinta reittiä kaupan pyörätelineelle ja alkaa etsiä maasta nameja :-)

Pyörätelineellä tavattiin kerran nainen joka kertoi että hänen koiransa vihaa kauppareissuja; nähdessään kaupan jo pikältä se alkaa jarrutella ja vastustella. Eikä se koira kovin iloiselta näyttänytkään, lähinnä kohtaloonsa alistuneelta. Kerroin naiselle, että jätän aina Nallelle nappuloita maahan niin se kyllä tuntuu viihtyvän kaupan edustalla ihan hyvin. "Kyllä minäkin aina ostan koiralle lakritsapatukan kaupasta, mutta ei se auta" totesi nainen tähän :-)

En minä edelleenkään Nallea minnekään muualle jättäisi odottamaan; tämä kauppa vain on niin pieni ettei siellä kertakaikkiaan saa kulumaan pitkää aikaa. Ja se pyöräteline ei ole jalkakäytävällä vaan ruohikolla, joten siinä koira ei ole ihmisten jaloissa (yhden ainoan kerran telineessä on ollut yksi pyörä).

2 x hylätty

Kisat menivät sitten juuri odotusten mukaisesti: kaksi kisaa, kaksi kertaa hylätty. Kepit koituivat odotetusti turmioksemme. Ensimmäisessä kisassa Nalle vielä seikkaili keppien ympärillä; virhepistetili täyttyi nopeasti. Muuten olin Nalleen todella tyytyväinen, rata meni hienosti ja alussa jopa maltettiin odottaa lähtölupaa.

Toisella radalla oli pöytä. Sitä emme ole koskaan, kertaakaan menneet. Nallen saaminen pöydälle ei ollut ongelma ja se pysyikin siellä ihmeen kaupalla tarvittavan ajan. Pydän jälkeen tulivatkin sitten kepit ja siinä homma meni ihan yleisön viihdyttämiseksi. Nalle kävi moikkaamassa ajanottajaa, meni yhden kepin välin, rapsutteli korviaan, meni yhden kepin välin jne... Kepeistä päästyämme loppu rata meni taas mallikkaasti. Jälkeenpäin kuulin että kontakteissa oli hiukan varastettu, en itse kiinnittänyt asiaan humiota kun keskityin radan loppuun saakka pääsemiseen. Toisen kisan ongelmana oli myös Nallen täydelinen keskittymiskyvyn katoaminen alussa; se ei kuunnellut minua ollenkaan.

Positiivista:

- Keinu (molemmissa radoissa). Sitä olemme menneet harjoituksissa vasta avustetusti, eli keinun toisesta päästä on pideytty kiinni jotta keinu ei rämähtäisi maahan liian lujaa. Nyt opittiin että Nalle ei moista avustamista tarvitse -se ei paukkeesta häiriintynyt.

- Kepit (!). Kahden kisan välissä harjoittelimme hallin pihalla niitä, ja pienen hetken tuntui siltä että Nalle viimein ymmärsi mikä on homman nimi. Nyt vain harjoitusta, harjoitusta, harjoitusta...

Yllätyksenä meille tuli se, että Nalle on mini, ei medi. Tuomari oli sitä mieltä, että Nallelta "puuttui" ½ senttiä medikoosta. Ei siinä sitten mitään, olemme ainakin harjoitelleet tarpeeksi korkeita hyppyjä :-)

Oppia menimme hakemaan ja sitä myös saimme :-) Olemme kuitenkin aloittaneet harjoittelun elokuussa, joten ei kai tämän kummempaa voi vielä tässä vaiheessa odottaa.

Raketteja, puolukoita -ja se pieni ero

Vuosi vaihtui kuin huomaamatta. Nallen Uusi vuosi mökillä -perinne rikottiin ja nyt vietettiin ensimmäinen kaupunkivuodenvaihde. Kun aatto kääntyi iltapäivään, alkoi rakettien pauke. Meidän kummastukseksemme Nalle selvästi säikkyi ääniä -näin ei ole ennen ollut. Se läähätti ja juoksi ikkunasta toiseen. Alkoi näyttää siltä että illasta olisi tulossa ikävä. Kävimme pienellä lenkillä neljän jälkeen ja törmäsimme mm. kahteen paukkuja heittelevään pikkupoikaan. Nalle kulki korvat luimussa hirveää vauhtia eteenpäin. Kotiin mentiin juoksujalkaa. Mutta kun päästiin kotiin, unohtui pauke yht´äkkiä! Koko ilta sujui mukavasti ja keskiyöllä ihastelimme Nallen kanssa raketteja ilman pelon häivää.

Keskiviikkona Nallen oli jälleen aika jäädä yksin kotiin; joululomat oli kulutettu loppuun. Päivän aikana oli taas tapahtunut jotain erikoista. Nalle oli napannut olohuoneen pöydällä olevalta vadilta puolukkaleivonnaisen (miksi ne olivat siellä onkin sitten ihan toinen juttu) ja mussuttanut tyytyvisenä parempiin suihin. Marjatahrat lattialla paljastivat teon. Tähän saakka pöydälle on voinut jättää ihan rauhassa ihan mitä vain ilman että Nalle on ruokiin koskenut. Jopa perunalastuja avoimessa pussissa -ja niitä Nalle rakastaa! Kovia toruja oli turha jälkeenpäin antaa ja toisaalta oma vikamme se oli että pöydältä ruokaa löytyi.

Kisapäivä lähestyy ja harjoittelumme ei ole johtanut mihinkään. Nalle ei edelleenkään osaa mennä keppejä ilman että näytän tarkkaan kädellä tietä. Ja kädessä täytyy olla nami -tämä ei lupaa hyvää kisoja ajatellen. Pääasia olisi nyt se, että pääsisimme namista pois. Onneksi treenitauko on ohitse ja sunnuntaina pääsemme jälleen harjoittelemaan.

Asia joka minua harmittaa agilityssä, ei oikeastaan varsinaisesti liity koko lajiin -vaan rotuasioihin. Nallehan ei ole jackrussellinterrieri vaan Jack Russellin Terrieri. Tämä kirjoitettuna pieneltä näyttävä ero on "oikeassa elämässä" suurtakin suurempi. Nämä jälkimmäiset ns. working -russelit ovat ihan oma rotunsa, erillään sekä tappijalkaisista russeleista että parsoneista (vaikka kaikki samaa sukua ovatkin). Working -russeleita ei ole rotuna viety Kennelliittoon koska "tällä on haluttu ehkäistä koirien kasvattamista pelkiksi seurakoiriksi tai ainoastaan näyttelyitä varten." (lainaus rotuyhdistyksemme Vuosikirjasta).

Kennelliittoon kuulumattoman koirarodun omistaminen tekee meistä lähes lainsuojattomia joissain asioissa, rotukoiramme muuttuu silmäniskusta x -rotuiseksi. No mitäs haittaa tästä nyt sitten on? Esimerkki: halusimme vakuuttaa koiran koska aktiivisena ja sähläävänä rotuna se on altis onnettomuuksille. Vakuutusyhtiöt myöntävät vain x-rotuisille tarkoitettuja vakuutuksia -me halusimme vakuuttaa koiran täydestä arvostaan. Saimme sellaisen, mutta kovan työn jälkeen. Enpä olisi uskonut että vakuutuksen ottaminen olisi vaikeaa!

Sitten tullaan agilityyn: kun kisaamme virallisissa kisoissa, Nallen roduksi merkitään X. En tiedä miksi, mutta asia häiritsee minua kovasti. Minulla ei ole mitään x-rotuisia koria vastaan. Kisoissa kaikki rodut, puhtaat ja hiukan sekoitetut, saavat kisata tasaväkisesti. Miksi siis ei voitaisi merkitä rotuja niin kuin ne ovat? Mutta itsekseni saan tätä puhista. Olemme Nallea hankkiessamme tienneet, että tällaista tämä tulee olemaan working -russelin kanssa. Silti tuntuu tyhmältä.