Loppuvuoden touhukkaan elämän jälkeen tuntuu että tammikuussa ei tapahdu yhtään mitään. Mutta onhan tässä nyt jotain ollut:
Nuutinpäivänä meillä kävi kaikkien aikojen ensimmäinen nuutipukki. Olimme Nallen kanssa kahden kotona (Harri oli jälleen reissaamassa Ässien perässä) kun nelijakainen ja karvainen ovikelloni ilmoitti jonkun olevan ovella -se oikea ovikellohan meillä ei toimi :-) Menin ulko-ovelle tietämättä mitä siellä oli vastassa ja erehdyin ottamaan Nallen syliini. No nuutipukkihan se siellä: pieni poika joka oli pukenut jääkiekkomaalivahdiksi (Ässät tietysti) -oli kypärät, mailat, suojukset ja ihan kaikki vermeet. Nalle tietysti pelästyi ja sai kauhean hepulin. Haukkui ja murisi niin että oksat pois. Taisi nuutipukki olla onnellinen kaikista niistä suojuksistaan. Heitin Nallen eteisen puolelle ja päästin pukin kuistille laulamaan. Mukavaa kaksikielistä lauluhetkeä säesti Nallen loppumaton haukku oven toiselta puolelta. Pukki sai palkan, Nalle ei. En tiedä jättikö pukki porttimme pieleen varoitustekstin "hullu koira, varokaa", mutta muita nuutittajia ei meillä näkynyt -tai sitten ovikello meni epäkuntoon :-)
Olisikohan ollut loka-marraskuun vaihdetta kun me saimme pikkuisen lähikaupan ihan nurkan taakse. Olimme iloisia, sillä harvoin ne palvelut paranevat ja lähikauppaa olimme monesti kaivanneet (lähin kauppa tätä ennen oli Citymarket ja ei sinne viitsi lähteä maitopurkkia hakemaan). Nalle oppi nopeasti uuden termin: "mennään kauppaan". Emme ole sitä koskaan jättäneet kauppojen eteen odottelemaan, mutta nyt jostain syystä otin Nallen heti kanssani kauppareissulle. Sidoin sen pyörätelineeseen ja heitin maahan nappuloita viihdykkeeksi. Viivyin kaupassa vrmasti korkeintaan pari minuuttia. Ulos tullessani Nalle näytti ihan tyytyväiseltä, joten uskalsin toteuttaan kauppareissun uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Nyt kun kotona sanotaan Nallelle "mennään kauppaan" se vie omistajansa suorinta reittiä kaupan pyörätelineelle ja alkaa etsiä maasta nameja :-)
Pyörätelineellä tavattiin kerran nainen joka kertoi että hänen koiransa vihaa kauppareissuja; nähdessään kaupan jo pikältä se alkaa jarrutella ja vastustella. Eikä se koira kovin iloiselta näyttänytkään, lähinnä kohtaloonsa alistuneelta. Kerroin naiselle, että jätän aina Nallelle nappuloita maahan niin se kyllä tuntuu viihtyvän kaupan edustalla ihan hyvin. "Kyllä minäkin aina ostan koiralle lakritsapatukan kaupasta, mutta ei se auta" totesi nainen tähän :-)
En minä edelleenkään Nallea minnekään muualle jättäisi odottamaan; tämä kauppa vain on niin pieni ettei siellä kertakaikkiaan saa kulumaan pitkää aikaa. Ja se pyöräteline ei ole jalkakäytävällä vaan ruohikolla, joten siinä koira ei ole ihmisten jaloissa (yhden ainoan kerran telineessä on ollut yksi pyörä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti