Agilityssä tahkotaan edelleen keppien parissa. Namin kanssa Nalle menee kepit yleensä suht´hyvin, mutta ilman namia ei ollenkaan. Ohjaajan analyysin mukaan koira kyllä tietää mitä sen pitäisi tehdä, sitä ei vain nappaa. Esteet ja hypyt ovat kivoja, kepit eivät. Sunnuntain treeneissä opimme, että minäkin tarvitsisin hiukan namia, sillä koiran ohjaaminen keppien toiselta puolelta ei onnistunut ollenkaan (siis niin että ihminen on lähtötilanteessa eri puolella keppejä kuin koira). Ei siis kerta kaikkiaan mennyt ollenkaan jakeluun! Kuivatreeniä ilman koiraa täytyisi nyt tehdä rutosti -mutta kuka palkkaisi ja kehuisi minua????
Mainetta olemme ilmeisesti jo ehtineet saada. Uusi ohjaajamme kysyi Nallen nähdessään "tämäkö on se uusi tykki?". Olemme kuulemma siinä tilanteessa että koira kyllä tietää mitä tehdä kunhan ihminenkin osaisi. Eli nyt täytyisi saaada omaan päähän pikkuhiljaa valssaukset ja persjätöt ja mitä niitä nyt onkaan. Hermoilen kovasti kentällä ja se tunne tarttuu Nalleen. Koira on minulle liian nopea ja minä sekoilen kun yritän pysyä perässä. Kun pitäisi sanoa putkeen sanonkin hyppää, kun pitäisi sanoa pussiin huudankin HUIIIIIII! Tätä huita käytän aika paljon :-)
Sitten on vielä lähtöongelma: Nalle ei millään pysty odottamaan lähtökäskyä, vaan varastaa jatkuvasti. Kotona olemme harjoitelleet paljon paikallaanoloa -sekä sisällä että ulkona. Nalle on edistynyt asiassa valtavasti sitten toko -päiviemme. Se odottaa kiltisti paikallaan pidempiäkin aikoja. Mutta kotona ei kuonon edessä olekaan houkuttelevaa estettä jonka yli olisi ihan pakko HETI hypätä.
Nalle on aina ollut ahne pieni koira. Kaikki syötävä on uponnut sen kitaan ihan muutamaa poikkeusta (kurkku, tomaatti, sipuli) lukuunottamatta. Viimeisen puolen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut muutos; suursyömärimme on muuttunut ronkeliksi. Kaikki ruoka ei enää kelpaakaan. Tai kelpaa vain jossain tietyssä muodossa. Tästä on hyvänä esimerkkinä porkkana:
Nalle on saanut aina silloin tällöin ruokansa joukossa porkkanaraasteen jämiä ja hyvin on maistunut. Nalle myös rouskuttaa iloisesti pieniä porkkananpaloja -mutta vain kädestä annettuna. Jokin aikaa sitten tein pikkuisia porkkanatikkuja, ja annoin niitä siinä sivussa myös Nallelle, joka hotki oranssit herkut nopeasti parempiin suihin. Sainpa sitten mielestäni hyvän idean: sekoitan päivän ruoan joukkoon pikkuisia porkkananpaloja herkkusuulle rouskuteltavaksi. Mitä tekee ronkelimme: plokkaa äärimmäisen taitavasti ruokakipasta nappulat ja jättää kaikki porkkanasuikaleet syömättä. Eivät sitten kelvanneet.
Tänään tein jälleen porkkanavirheen: koska koira natusteli mielellään porkkananpaloja kädestäni, sekoitin nappuloiden sekaan porkkanaraasteen jämät. Lopputulos näkyy tässä:
Mainetta olemme ilmeisesti jo ehtineet saada. Uusi ohjaajamme kysyi Nallen nähdessään "tämäkö on se uusi tykki?". Olemme kuulemma siinä tilanteessa että koira kyllä tietää mitä tehdä kunhan ihminenkin osaisi. Eli nyt täytyisi saaada omaan päähän pikkuhiljaa valssaukset ja persjätöt ja mitä niitä nyt onkaan. Hermoilen kovasti kentällä ja se tunne tarttuu Nalleen. Koira on minulle liian nopea ja minä sekoilen kun yritän pysyä perässä. Kun pitäisi sanoa putkeen sanonkin hyppää, kun pitäisi sanoa pussiin huudankin HUIIIIIII! Tätä huita käytän aika paljon :-)
Sitten on vielä lähtöongelma: Nalle ei millään pysty odottamaan lähtökäskyä, vaan varastaa jatkuvasti. Kotona olemme harjoitelleet paljon paikallaanoloa -sekä sisällä että ulkona. Nalle on edistynyt asiassa valtavasti sitten toko -päiviemme. Se odottaa kiltisti paikallaan pidempiäkin aikoja. Mutta kotona ei kuonon edessä olekaan houkuttelevaa estettä jonka yli olisi ihan pakko HETI hypätä.
Nalle on aina ollut ahne pieni koira. Kaikki syötävä on uponnut sen kitaan ihan muutamaa poikkeusta (kurkku, tomaatti, sipuli) lukuunottamatta. Viimeisen puolen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut muutos; suursyömärimme on muuttunut ronkeliksi. Kaikki ruoka ei enää kelpaakaan. Tai kelpaa vain jossain tietyssä muodossa. Tästä on hyvänä esimerkkinä porkkana:
Nalle on saanut aina silloin tällöin ruokansa joukossa porkkanaraasteen jämiä ja hyvin on maistunut. Nalle myös rouskuttaa iloisesti pieniä porkkananpaloja -mutta vain kädestä annettuna. Jokin aikaa sitten tein pikkuisia porkkanatikkuja, ja annoin niitä siinä sivussa myös Nallelle, joka hotki oranssit herkut nopeasti parempiin suihin. Sainpa sitten mielestäni hyvän idean: sekoitan päivän ruoan joukkoon pikkuisia porkkananpaloja herkkusuulle rouskuteltavaksi. Mitä tekee ronkelimme: plokkaa äärimmäisen taitavasti ruokakipasta nappulat ja jättää kaikki porkkanasuikaleet syömättä. Eivät sitten kelvanneet.
Tänään tein jälleen porkkanavirheen: koska koira natusteli mielellään porkkananpaloja kädestäni, sekoitin nappuloiden sekaan porkkanaraasteen jämät. Lopputulos näkyy tässä:
Vaikka nappulat ja raaste sekoitettiin keskenään, taitava pieni koiramme sai ongittua suuhunsa pelkät nappulat. Taitaa olla turhaa haaveilla barffauksen aloittamisesta :-)
1 kommentti:
Moi Nalle ja sakki!
Ens kuussa ollaan aloittamassa luolaharkkailua koirien kanssa, tuutteko mukaan???
Sar & Beleriad PRT
Lähetä kommentti