Onnea Vaari!

Sunnuntai kului Vaarin 85 -vuotissynttäreillä. Nalle heiluttaa vielä tassua Vaarille ja toivottaa monia mukavia jahtimakkaran makuisia hetkiä!!!

Pikkuveli

Vielä hetken "nimensä" kokoisena :-)

Huhtikuu

Pääsiäistä

Pääsiäissunnuntaina kävimme pitkästä aikaa Pepin ja Tainan kanssa metsälenkillä. Automatka metsään on aina kärsimystä korville, sillä pojat vaihtavat kuulumisia aika äänekkäästi. Molemmat ovat auton takapenkillä omissa bokseissaan ja räksyttävät toisilleen koko matkan. Yleensä kotimatkalla on ihan hiljaista, mutta tänään kahden tunnin metsälenkki ei vienytkään poikien juttelunhaluja, vaan myös kotiin mennessä saimme nauttia kovaäänisestä keskustelusta. Poikien kommunikointi on aika vaihtelevaa, sillä lenkillä ne eivät huomaakaan toisiaan, mitä nyt haistelevat samoja puunjuuria. Ehkäpä metsässä on niin paljon muuta tekemistä että kuulumiset ehtii vaihtaa vasta autossa :-)

Nallella ja emännällä on sama lempparijätski:

Unikaveri

Aamupuuhia

Käytiin parin tunnin aamulenkillä Porin metsässä ja sitten Nalle luki aamun Hesarin :-)

I will survive!

Tänään sain leikattua Nallen kynnet ensimmäistä kertaa yksin, niin että koko projektiin haaskautui vain muutama minuutti. Kaksi pientä narmua käsivarressa. Ja kyllä, seuraavan koiran kanssa en samaa virhettä enää tee...

Lellipoika lääkärissä

Nalle oli viikonloppuna hoidossa, koska minä olin koulutuksessa. Äiti raportoi puhelimessa, että Nalle "on käyttäytynyt kummallisesti". Minä jo ehdin ajatella, että nyt se koira on itkenyt ja vinkunut koko viikonlopun, mutta ei. Kummallinen tarkoittikin erikoisen rauhallista eloa ja oloa; Nalle oli nukkunut tai istuskellut sylissä. Ensimmäisen kerran se oli jättänyt jopa aamuviiden herätyksen tekemättä ja nukkunut yhdeksään saakka -kummallista tosiaan :-)

Ruoka oli maistunut hyvin, eikä mikään ihme sillä "piilotettiin nappuloiden joukkoon vähän kalkkunaleikettä". Maananta-iltana lellipoika sitten kävikin vain nuuhkaisemassa ruokakupin reunalla; katsahti sitten minuun sen näköisenä että "missäs ne kalkkunat luuraavat" *huokaus*.

Maanantaina jouduimme piipahtamaan elänlääkärissä; huomasin perjantaina että toinen Nallen kannuskynsistä oli taittunut pahannäköisesti. Se ei kauheasti pientä koiraa näyttänyt vaivaavan, mitä nyt vähän nuoleskeli. En uskaltanut itse tehdä kynnelle mitään ja kävimme kysymässä neuvoa läheiseltä eläinlääkäriltä. Meidät otettiinkin sitten "sisälle" ja lääkäri nyppäsi kynnen pois -jäljelle jä vain pieni nysä. Mitään tulehdusta ei onneksi kynnessä ollut -vielä ainakaan. Nyt nysää pitää seurata tarkan viikon verran, sitten pitäisi tulehdusvaaran olla ohitse. Lääkärikäynnin jälkeen Nalle sai palkaksi kauniista käytöksestään uuden aktivointilelun ja uusia nameja -että tämmöistä tälle lellipojalle :-)

Maaliskuu

Kävelyllä

Perjantai-iltana Nalle pääsi pitkästä aikaa mukaan partiomenoihin. Partiolaisten muistelemispäivänä järjestettiin Porissa Satakunnan Partiolaisten kehitysyhteistyöhankkeen, ühistöö -projektin, yksi ohjelmatilaisuus, ühistöö -kävely. Kiersimme kaupungin keskustaan merkittyä reittiä. Osallistujien piti hankkia itselleen sponsoreita, jotka maksoivat jokaisesta kierretystä kierroksesta euron projektin kassaan. Vuoden loppuun asti kestävän projektin varat menevät Virolaisten erityislasten hyväksi.

Iltakävelylle lähtivät meidän seuraksemme myös Taina ja Pepi.

Kuten aina lenkeillä, nytkin pojat tulivat hyvin toimeen keskenään. Tai oikeammin kai kyse on siitä, etteivät ne ole huomaavinaankaan toisiaan. Varsinkin Pepin kiinnostus kohdistuu aivan kaikkeen muuhun kuin Nalleen. Nalle olisi hiukan halunnut leikkiäkin ja se yritti kaikki temppunsa jotta velipoika olisi hiukan innostunut:

Mutta ei Pepi Nallesta innostunut; onneksi paikalla oli kuitenkin paljon mukavia ihmisiä, jotka jaksoivat rapsuttaa koirarukkaa :-)

Helmikuu

Kalenterimalli

Joskus aikoja sitten saimme Tahvolta vinkkiä poikakalenterin tekemisestä. Toteutin kalenterin tälle vuodelle. Nyt Nalle -kalenteri koristaa työpaikalla toimistoni seinää sekä muutamaa muuta valittua paikkaa, jonne joulupukki kalenterin kantoi. Koska pukki ei muistanut kaikkia kilttejä lapsia, laitan kalenterikuvat tännekin. Mikään hyvä kuvaaja en ole ja kamerakin ihan karvalakkimallia, mutta malli on onneksi superkuvauksellinen :-)

Tammikuussa talvi on sininen.

Golffataanko?

Uusi vuosi vaihtui hyvässä seurassa ja rakettien räiskeessä. Aamupäivällä teimme mukavan patikkaretken Joutsjärven luontopolulle Tainan, Esan ja Pepin kanssa. Pojat nauttivat ulkoilusta täysillä; ne spurttailivat pitkin metsäpolkuja täydessä sovussa.

Illaksi saimme vieraiksi Tyttöystäväduon emäntänsä kera. Assi pelkää kovasti raketteja ja se olikin saanut hiukan lääkettä pahinta pelkoa hillitsemään. Liekö hyvä seuran vaiko lääkkeen vaikutusta, mutta Assi selvisi illasta suhteellisen hyvin. Pahimman räiskeen ajaksi se piiloutui pimeään vessaan, mutta muuten se viihtyi sohvalla meidän muiden seurassa.

Nalle käyttäytyi kummallisesti. Alkuillasta sytyttelin kynttilöitä pihalla ja Nalle oli nuuskuttamassa pihan tuoksuja. Raketit paukkuivat jo ihan kuuluvasti, mutta pieni koira ei ollut millänskään. "Hyvä, ei rakettipelkoa" ehdin jo tuumia. Mutta kun vieraat saapuivat, iski Nallelle härövaihe päälle. Ensin se mökötti yksin yläkerrassa ja sitten se saapui alakertaan läähättämään, tärisemään ja tunkemaan syliin. En tiedä aiheuttiko oudon käytöksen raketit vaiko tyttöystävät, mutta rasittavaa se oli. Osan käytöksestä pistän ihan filmauksen piikkiin :-)Vaikka Nallella ei ole koskaan ollut mitään erimielisyyksiä Assin ja Ronjan kanssa, olen huomannut että se arastaa tilanteita kun olemme joko tyttöjen reviirillä tai tytöt meillä.

Illan aikana valoimme tinaa; myös jokaiselle koiralle sulatettiin oma tina jota sitten hartaasti tulkittiin. Nallen tinasta tuli ihan selvä golfmaila. Minun tinani muuttui oudoksi möykyksi, mutta rahaa siinä oli ihan kohtuullisesti. Selvä päätelmä: Nalle alkaa golffaamaan ja minä tienaan sen seurauksena suuret summat rahaa :-)

Annus horribilis

Kauhea vuotemme on viimein vaihtumassa uuteen, toivottavasti moninkerroin parempaan. Vaikka Nallen elämä on pysynyt suhteellisen vakaana, ei sekään ole muutoksilta välttynyt; ei enää agilityä, ei koirarantaa, ei enää lenkkejä meidän "omassa" pikkumetsässä. Onneksi pieni koira ei kuitenkaan ole osoittanut stressin merkkejä, mitä nyt vähän uppiniskaisuutta.

Tässä vaiheessa on hyvä kiittää kaikkia teitä jotka piditte meidät pinnalla ja autoitte huolehtimaan Nallesta. Kiitos äiti ja isä, Henna, Sari, Taina ja Esa sekä Kaisa.

Kiitos kaikille ystäville jotka ovat antaneet minulle tekohengitystä. Jaksattehan hiukan vielä, ehkä jo kohta pysyn pinnalla ihan itse.

Vielä hiukan joulua

Jouluaatto sujui kaikista peloista huolimatta hienosti; Pepi ja Nalle eivät kertakaan rähisseet, vaan ilta sujui rauhallisesti. Nalle tosin istui pelokkaana koko illan jonkun sylissä (lähinnä mummun tai vaarin) ja Pepi nukkui Tainan jaloissa, joten ihan "normaalisti" koirat eivät olleet. Marraskuussa tehty räminäpurkkihoito tehosi siis kerrasta. Upeaa! Kiitos vinkistä Kontaktikoirien Katille.

Nallen lahjasaalis näytti tältä:

Kuvasta puuttuu aattoiltana tuhottu kinkkupaketti ja Pepiltä saadut namit. Ostin Nallelle yksinäisiä arkipäiviä varten uuden aktivointilelun ja se onkin osoittautunut yllättävän haastavaksi kapineeksi. Parin päivän harjoittelun jälkeen pieni koira ei ole vielä ratkaissut sinisen pullon arvoitusta :-)

Joulupäivänä teimme nostalgialenkin "pieneen salaiseen metsäämme", jossa edellinen käyntimme taisi olla vuosi sitten jouluaattona. En tiedä kumpi oli iloisempi lenkistä, koira vaiko emäntä :-)

Vakooja-Nalle

Jouluaatto

Kuvia Nallen jouluaatosta:

Teimme parin tunnin metsälenkin Pepin ja Tainan kanssa.
Näin jouluista oli Porin metsässä.

Mummun ja Vaarin sylit olivat illan ajan Nallen suosiossa.

Pepi otti rennosti

Mummu antoi pojille hyvälle tuoksuvat paketit joiden sisältä paljastui kinkkua :-)

Kun omat paketit oli avattu, Nalle ojensi auttavan tassunsa Mummulle

Karhunpoika sairastaa

Kävimme tänään vahvistamassa eläinlääkärillä sen, mitä jo epäilinkin: Nallella on silmätulehdus. Pieni koira on ollut aina tosi terve, joten tällainen pikkusairauskin tuntuu minusta isolta jutulta. Yksi lääkekuuri on tätä ennen syötetty tulehtuneeseen koiran(!)puremaan, muuten Nalle on ollut terve poika. Lääkkeen truuttaminen silmäluomen alle on ihan kauheaa (ja se on vasta ehditty tehdä kerran); apukädet olisivat jälleen tarpeen. Toivottavasti onnistun kuitenkin riittävästi läkitsemään silmiä, jotta jouluaattoon mennessä olisi tartuntavaara ohi, muuten on Pepi kohta samassa jamassa.

Joulun odotus aloitettiin eilen kuusen haulla. Nalle oli ihan ihmeissään kun köröttelimme kuusikauppaan autolla ja sitten ympärillä oli yht´äkkiä puu jos toinenkin. Oma kuusi löytyi helposti; se odottaa vielä ulkona jouluaaton lähestymistä. Nyt joudun vahtiman Nallea silmä kovana, sillä en halua sisälle "merkattua" puuta :-)

Muistatko miltä lumi näyttää?

Teimme reippaan aamulenkin jälleen Porin metsän koirapolulla. Päivittäinen sade onneksi piti tauon ulkoilumme ajaksi. Näin joulukuista ja talvista täällä on (kännykällä kuvattu):

Vetistä menoa

Joulukuun jokaisena päivänä on satanut; mistä tätä vettä riittää? Nallekin on jo niin tottunut sateeseen, ettei se yhtään pistä vastaan ulosmenoa vaikka taivaalta ropisee vettä alas kaatamalla. Ikävää on pakollinen kuivaussessio kun palataan takaisin sisälle. Sateesta oli se hyöty, että saimme tänään lenkkeillä ihan rauhassa Porin metsän koirapolulla. Nalle saikin olla pitkän matkaa vapaana. Teimme myös odotus ja sivulletulo -harjoituksia. Harjoittelemme nykyään ihan liian harvoin ja siksi olikin kiva huomata että kyllä pienen koiran päässä jotain pysyykin. Odottaminen sujuu mallikkaasti, minä voin kävellä pitkälle ilman että Nalle lähtee perään ilman lupaa. Helppoahan se tietysti on kun ei ole minkäännäköisiä ärsykkeitä lähitienoillakaan.

Tällaiset onnistuneet lenkkihetket lievittävät hitusen minua alati vaivaavaa huonoa omaatuntoa; tuntuu siltä että en pysty tarjoamaan Nallelle riittävästi virikkeitä ja aktivointia. Suhtaudun ehkä turhankin vakavasti välillä koiran omistamiseen. Ajatukseni kuitenkin on, että kun on tehnyt päätöksen koiran ottamisesta, on samalla sitoutunut hoitamaan sitä koko koiran elämän ajan mahdollisimman hyvin, tuli mitä tuli. Koira ei pysty itsestään huolehtimaan. Enkä tarkoita mitään hanhenmaksapalleroiden tarjoamista vaan ihan perusasioiden kunnossa olemista. Meillä se on tarkoittanut esimerkiksi hyvin säännöllisiä rutiineja ja pentuajan tiukkaa komentoa (joka on muuttunut nyttemmin aika lällyttelyksi). Minulla on kuitenkin koko ajan sellainen olo että täytyisi olla enemmän; koulutusta, aktivointia, seuraa.

Vedestä ja koirista huolehtimisesta tuli mieleen yksi koko viikon mieltäni askarruttanut asia. Nokian vesiongelmat ovat olleet uutisissa nyt reilun viikon. Yhdessä uutispätkässä näytettiin vesipullojen jakoa, ihmiset saivat pulloja perheen väkiluvun mukaan. Minä jäin miettimään että huomioitiinko lemmikkieläimiä mitenkään. Saivatko 3 nöffin taloudet ekstravettä? Entä miten lehvät, kanat ja lampaat selvisivät? Onko Nokialla edes tuotantoeläimiä? Ja koska tässä vaiheessa kaikki lukijat pitävät minua jo ihan pehmeänä, uskallan tunnustaa senkin että kävin jopa Nokian kaupungin kotisivuilla katsomassa, onko annettu erikseen ohjeita eläinten juomisesta. Juu, pöpi mikä pöpi. Mutta onhan asia yleisesti ottaen pohtimisen arvoinen: kun ihmisellä on kriisi, jaksaako hän enää huolehtia eläimistään?